Tapani Maskula

The Last Wave (Viimeinen aalto, 1977)

Ohjaaja:

• Peter Weir

elokuva arvostelu

Ohjaus: Peter Weir

Australialainen ohjaaja Peter Weir ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen vasta Hollywoodissa tuotetuilla filmeillään, joista Todistaja (Witness, 1985) ja Truman Show (1998) lienevät kaikkien tuntemia kassamenestyksiä. Weir voidaan luonnehtia mystisten kuvitelmien mestariksi, sillä hänen parhaissa teoksissaan arkitodellisuus ja sen unenomainen peilimaailma kietoutuvat kiehtovalla tavalla toisiinsa. Ne ovat klassiseen tyyliin loihdittuja fantasioita, joissa tekniikalla pelleilyn sijasta melkein huomaamatta vihjaistaan meitä ympäröivästä metafyysisestä ulottuvuudesta.

Ohjaajan neljännessä australialaiselokuvassa Viimeinen aalto havaitsee jo hänen kuuluisimmille teoksilleen ominaiset tunnusmerkit. Sen päähenkilönä on sidneyläinen asianajaja, joka oikeudessa puolustaa taposta syytettyä viittä alkuasukasta. Hämmentyneenä hän huomaa nähneensä merkillisen unen yhdestä asiakkaistaan. Lakimiehen järkiperäinen maailmankuva alkaa sortua hänen kietoutuessa yhä syvemmälle alkukantaisen heimon rituaaleihin. Samalla hän oivaltaa Australiaa koettelevat kaatosateet luonnonmullistuksen enteiksi. Valvemaailma vaihtuu näkyjen ja painajaisten taikuudeksi.

Viimeisessä aallossa moderni kaupunkilaiskulttuuri törmää Todistajan tavoin vuosisatojen takaisiin uskomuksiin. Päätelmät ovat vain tässä varhaisteoksessa paljon synkempiä, sillä lakimiehen vihdoin tajutessa osallisuutensa lähestyvään vedenpaisumukseen, hän ei pysty enää estämään uhkaavien jättiläisaaltojen uusiutuvaa ketjua ja niiden aiheuttamaa maailmanloppua. Raemyrskyä tai mustaa saastesadetta Weir käyttää hienosti hyväkseen pohjustaessaan filminsä ahdistavaa kauhua. Jännärin runsaat yökuvat pääsevät kohtuullisesti oikeuksiinsa vain Criterionin julkaisussa.