Julkaistu: 2012-12-20T09:47:03+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Takashi Miike
Takashi Miiken uusi elokuva tarjoaa terapiaa yläkoulujen opettajille. Mänttejä opiskelijoita ei tarvitse sietää, sillä heidät voi kaikki ampua.
Nykyään yksinomaan valtavirran elokuvia ohjaava Miike on yhtä epätasainen kuin aina ennenkin. Kesällä julkaistu musikaalikyhäelmä For Love's Sake (2012) oli surkea sekasotku, eikä sitä edeltänyt videopelielokuva Ace Attorney (2012) ole juuri kerännyt kiitosta. Lesson of the Evilissä sen sijaan on ryhtiä, vaikka sen kaksijakoisuus saakin osan katsojista tuskastumaan joko ensimmäisen tai toisen puoliskon aikana.
Ylipitkä, mutta otteessaan pitävä high school ‑trilleri kuluttaa puolitoistatuntia kuvatessaan eliittilukion arkea. Viehättävät nuorisotähdet (Shota Sometani, Fumi Nikaido, Yukito Nishii, Kento Hayashi jne.) kiusaavat toisiaan ja lunttaavat kokeissa. Opettajat koettavat taistella väärinkäytöksiä vastaan kännykkäkiellolla. Välillä harrastetaan oppilaiden ja opetushenkilökunnan välisiä salasuhteita. Juonen punaista lankaa ei tahdo löytyä, mutta ilmaisu on sujuvaa ja tieto tulossa olevasta verilöylystä pitää jännitteen yllä.
Tekninen panostus on ensiluokkaista. Ensimmäistä kertaa käsikirjoitusvastuun yksin kantanut Miike tallentaa viimeisen päälle huoliteltuja kuvia ja saa elokuvan näyttämään todella hyvältä. Terrorin eskaloituessa ilmaisu on jo riskaabelin mukaansatempaavaa. Todella pitkään jatkuva lahtausjakso venähtää lopulta monotoniseksi, mutta myös siinä on oma kiero ja kylmäävä tehonsa. Valtavirran elokuvaksi Lesson on the Evil onkin häkellyttävän väkivaltainen – opiskelijoiden ruumiita kasaantuu kuin Kinji Fukasakun modernissa klassikossa Battle Royale (2000) konsanaan, asemiehen vain hetkittäin pysähtyessä kuivaamaan veriroiskeiden peittämiä kasvojaan.
Fukasakun elokuvan kutkuttavaa satiirista terää Miikeltä on turha odottaa. Niin ikään lukiota kansoittava riistaliha on varsin yksioikoista massaa, jonka kohtalosta harva jaksaa ottaa suurempaa stressiä. Tarinan tähti onkin mainiosti revittelevä Hideaki Ito. Hurmaava englanninopettaja omaa samanlaista karismaa kuin Kauniiden ja rohkeiden Ridge – sekä ulkomaalaisen psykopaattiystävän ja mutantoituvan haulikon. Englantia Ito ei tosin osaa ääntää; ei hänen puheestaan kukaan saanut selvää Sukiayaki Western Djangossakaan (2007).
Syvällisemmän sisällön puutteessa Lesson on the Evil jää pintaliidoksi, mutta hyvinkin viihdyttäväksi sellaiseksi. Opettajahurmurin sähköistäessä harakoita kuoliaaksi metsämökissään ja kuunnellessaan kappaletta "Die Moritat von Mackie Messer" (1928) voi huokaista helpotuksesta: Takashi Miikeä ei vielä tarvitse laskea vainajien joukkoon.
Verilöyly on kerännyt kotimaassaan erinomaiset katsojaluvut. Kuukaudessa kasaan tahkottu 25 miljoonaa dollaria päihittää uuden Batmanin ja palauttanee tuottajien uskon Miikeen surkeasti flopanneen For Love's Saken jälkeen. Viimeaikaisten tapahtumien johdosta kaikki Yhdysvaltain festivaaliesitykset lienee tosin peruttu.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria