Paavo Ihalainen

Mikael X. Messi - Lausteen himokämppä (2010)

kirja arvostelu

Kirjailija: Mikael X. Messi

Lausteen himokämppä (2010) on rietas pikku kirjanen. Alun perin kirjoittaja Mikael X. Messin tarkoituksena on ollut omien sanojensa mukaan kirjoittaa pastissi vanhan ajan seksipokkareista, joissa erotiikkaa ja kovaksikeitettyä dekkariaineistoa yhdistelivät aikanaan esimerkiksi Lawrence Block ja Robert Silverberg. Lopputuloksesta tuli kuitenkin esikuviaan härskimpi, joten kirjat alkoivat kulkea omia polkujaan. Himokämpän jälkeen ilmestyneet Verikoirakirjat ovatkin panostaneet lukijan yllättämiseen entistä ronskimmalla ja ilkeämmällä mustalla huumorilla.

Lausteen himokämpässä seurataan kahta poliisia, Virtasta ja Kaihoniemeä, jotka saavat hälytyksen Lausteelle. Paikan päällä naapuri on valittanut kerrostaloasunnosta kantautuvista liian kovaäänisten orgioiden äänistä. Irstas ja lihava sikailija Virtanen sekä arka ja umpimielinen runkkari Kaihoniemi ovat vihanneet toisiaan syvästi jo pitkään. Kun kämpästä löytyy vielä molempia himottava venäläinen nuori nainen, kaksikon keskeinen kauna kasvaa entisestään. Kummatkin haaveilevat prostituoiduksi epäilemänsä piukkaperseen hyväksikäyttämisestä, mutta samalla halveksuvat kollegansa kiinnostusta asiaa kohtaan.

Mynämäen motellin munamälleissä (2011) tapaamme jälleen Virtasen, joka on paennut Lausteella kokemaansa häväistystä räkäisen yömajan juoksupojaksi. Äijä ei ole päässyt eroon pakkomielteestään seksiin, ja tirkistelee motellissa yöpyviä neitokaisia ja näiden puuhasteluja käsi housuissa. Mutta pahaksi onneksi miehen himojen kohteeksi sattuu väkivaltaista poikaystäväänsä Mynämotelliin paennut nainen, Tatjana. Samaan aikaan raivostunut gangsteri Matula kätyreineen kaahaa kovaa vauhtia kohti Mynämäkeä hakemaan heilaansa vaikka väkivalloin.

Messin kirjat toistavat varsin samankaltaista kaavaa. Aluksi himokkaat miehet vetävät käteen, haaveillen naisten alistamisesta ja raiskaamisesta. Lopulta kuitenkin naiset osoittavat olevansa miehiä viekkaampia. Ukot joutuvat itse nöyryytetyiksi ja seksuaalisesti pahoinpidellyiksi. Tytöt löytävät itse tyydytystä vain toisista tytöistä. Seksi tapahtuu isoksi osaksi vain hahmojen pään sisällä, mutta kuvaileva, tarkkanäköinen teksti tukee tätä varsin hyvin.

Kahden ensimmäisen Verikoirakirjan vertailussa Himokämppä voittaa selvästi. Hahmokavalkadi pysyy vielä hyvin Messin hallinnassa ja koko homma johdatetaan sopivan ylenpalttiseen finaaliin, jossa dildot paukkuvat. Mynämäki sen sijaan on etenkin alkupuolella turhan pahasti itseään toistava. Jatkuva kiimaisten hahmojen käteenveto alkaa jo puuduttaa. Tekstissäkin kerrotaan useaan kertaan, että liian runkkaamisen takia mällikin on enää "ohutta, läpinäkyvää nestettä".

Jälkimmäisessä kirjassa on myös aivan liikaa hahmoja, eikä usealla heistä ole kovinkaan suurta funktiota tarinassa. Siksi loppua kohti heitä on päästettävä päiviltä tuon tuostakin. Painotus alkaa kallistua liian vahvasti puhtaan rikosgenren suuntaan. Japanilaista sidontaa sisältävä kliimaksi ei sekään onnistu kasvattamaan Himokämpän nostamaa korkeaa rimaa. Kaiken kaikkiaan kirjanen on silti varsin hyvin kirjoitettu ja lähes yhtä räävittömän hauska kuin edeltäjänsäkin.