Paavo Ihalainen

The Howling (Ulvonta, 1981)

Ohjaaja:

• Joe Dante

elokuva arvostelu

Ohjaus: Joe Dante

Kesällä Suomessa vierailleen ohjaaja Joe Danten ihmissusieepos The Howling (1981) lienee monen lykantrooppeihin viehtyneen elokuvanystävän suosiossa jo valmiiksi. Danten mittakaavalla varsin totinen säikyttely on rakkauskirje vanhan ajan hirviöelokuville ja niiden tunnelmoinnille. Silti hän uskaltaa myös tehdä niiden teatraalisuudesta ja epärealistisuudesta kevyttä pilaa. Ihmissuden käytös ei ole pelkkää psykologista taantumusta esihistorialliseen saalistusvaistoon. 80-luvun ihmissusi on Hayesin koodin aikaan verrattuna paljon seksuaalisempi peto.

Kovinta piikittelyä saa sietää massamedian uutistoiminta, joka esitetään totuutta vääristeleväksi sensaatiohakuiseksi viihteeksi ja tavallisille kaduntallaajille suorastaan haitalliseksi instituutioksi. Myös reportteri Karen White (Dee Wallace) on työnsä myötä loppuunpalanut, vaaran kanssa flirttaileva adrenaliiniaddikti. Stalkkerimurhaajan kanssa käydyn yhteenoton jälkeen hän päättää vaihtaa poikaystävänsä kanssa vapaalle. He lähtevät synkän metsän keskellä sijaitsevaan ryhmäterapiakeskukseen. Mutta pakkomielteinen pahis seuraa perässä. Taitaapa miekkonen olla jotain muuta kuin miltä ensisilmäyksellä näyttää.

Elokuva luottaa vanhanaikaiseen tunnelmointiin niin paljon, että kun ihmissusia riehuu pian ympärillä kuin kärpäsiä ikään, tuntuu se lähes antiklimaattiselta. Kyyninen maailmankuva ja juppiajan self help -ajattelun halveksunta ovat sen sijaan yhä tuoreita ajatuksia. Dante osaa myös lopettaa elokuvansa paljon tyylikkäämmin kuin samana vuonna oman ihmissusinäkemyksensä Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London, 1981) valmistanut toveri John Landis.