Paavo Ihalainen

Shogun Assassin (1980)

Ohjaaja:

• Robert Houston
• Kenji Misumi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Robert Houston, Kenji Misumi

Monitoiminen käsikirjoittaja/ohjaaja Kazuo Koike teki pitkäaikaisen manga-sarjansa Lone Wolf & Cub pohjalta 70‑luvun alussa myös oivallisen elokuva‑ ja tv‑sarjan. Ääriväkivaltainen, tarkoituksellisen toisteinen ja feodaaliajan Japanin historiaa pikkutarkasti luotaava elokuvasarja ei kuitenkaan ollut automaattisesti mikään vientimenestys. Roger Cormanin levityspuljussa työskennelleet tuottaja David Weisman ja ohjaaja Robert Houston saivat kuningasajatuksen leikata länsimaalaisille sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta oma versio. Tuotos höystettiin tarinaa vapaasti tulkitsevalla englanninkielisellä dubbauksella ja elektronisella musiikilla. Ihme kyllä lopputulos pärjää vertailussa alkuperäistenkin elokuvien kanssa ja nousi vhs‑aikakaudella splatter-elokuvien klassikoksi.

Pieni Daigoro-poika (Akihiro Tomikawa) juontaa tarinan siitä, miten hänen isästään tuli vaeltava palkkatappaja, mies vailla kunniaa ja kotia. Teloittaja Ogami Itto (Tomisaburo Wakayama) on mahtavan Yagyu-klaanin shogunin oikea käsi. Shogun tapattaa hänellä satoja sotavihollisiaan, mutta alkaa itsekin pelätä renkinsä vahvuutta ja taitavuutta. Päällikkö päättää hankkiutua miehestä eroon. Ikävä kyllä murhaan lähetetyt ninjat onnistuvat tappamaan vain Ogamin vaimon ja tekemään ukon vihaiseksi. Hän panee Daigoron valitsemaan elämän ja kuoleman väliltä. Koska poika valitsee miekan tien, Ogami ei käy suoraan kostoon. Hän lähtee vaeltamaan pitkin Japania, ansaiten rahaa palkkamurhaamalla sotaisia ja pahoja ihmisiä. Entisen isäntänsä kimppuun hänellä ei ole kiirettä. Yagyu-klaanin hän syöksee vallasta kätyri kerrallaan, ja Ogami on todellakin kykenevä hankkiutumaan eroon kenestä vain, jonka shogun hänen peräänsä lähettää.

Kekseliäät taistelukohtaukset, sarjakuvamaisen ylilyödyt ideat ja rankasti överiksi vedetty veripaltun määrä tekee elokuvan seuraamisesta jännittävää. Kuitenkin sarjan varsinainen suola on herkissä, hiljaisissa ja jopa runollisissa kohtauksissa, joita väkivallan lomassa kuin vaivihkaa tarjoillaan. Länsimaalaisittain leikattuna sarjan alkujaksolle on saatu synnytettyä selkeämpi draaman kaari, mutta kuten Ogamin seikkailut yleensä, sekään ei varsinaisesti lopu mihinkään. Vain vaellukseen seuraavaa seikkailua kohti.