Mikko Koivisto

Hard Boiled (1997)

Ohjaaja:

• Katsuji Kanazawa

elokuva arvostelu

Ohjaus: Katsuji Kanazawa

Seksiä, väkivaltaa ja ammattirikollisia Tokion yössä. Mitä muutakaan laatuelokuvalta kaipaisi?

Riki Takeuchi on videotuotantojen kruunaamaton kuningas. Takashi Miiken elokuvista maailmanmaineeseen ponnistanut kolmen ilmeen kovanaama tekee valkokangasesiintymisiä tasaisin väliajoin, mutta uran selkäranka on aina ollut suoraan videolle (tätä nykyä dvd:lle) kuvatut halvat yakuza‑ ja toimintaelokuvat. Niiden pariin mies vajosi jo uransa alkuvaiheissa, vaikka debyytti tapahtuikin Hausu-mies Nobuhiko Obayashin romanttisessa draamassa His Motorcycle, Her Island (1986). Uran jatko ei kuitenkaan ottanut suurempaa tuulta alleen, ja 80‑luvun puolivälissä yleistynyt ja muutamat valkokangasgenret liki murhannut Original Video ‑ilmiö omi Takeuchin.

Hard Boiledissa Takeuchi on koulubussin kuski. Yrmeäilmeisen rattisankarin ja takapenkillä söpöilevien koulutyttöjen välille syntyvä kontrasti vie oman totutteluaikansa, tosin alkuihmetyksen hellittäessä on mies jo ehtinyt jättää leipätyönsä (ja samalla koko tyttököörin kadun varteen). Uranvaihdon katalysaattorina toimii bussikaistalle kurvaillut hävytön yakuzajengi, joka ajaa miehen uuden kutsumuksen pariin: ammattirikollisia listimään. Tarvittavat Bronson-treenit irtoavat kovanyrkkiseltä taskuvarkaalta (Moro Morooka).

John Woo ‑elokuvalta nimensä lainaava, mutta japanilaisessa kontekstissa pikemminkin Yusaku Matsudan kovaksi keitettyyn elokuvataiteeseen viittaava Hard Boiled on tasokasta Takeuchi-elokuvaa lajityypin paremmilta vuosilta. Rahalla ei rellestetä, mutta tämän päivän digivideotuotoksiin verrattuna elokuva näyttää pätevältä. Tuottajan pallilla uraa luo viime vuosien sushikokki numero ichi, Yoshinori Chiba, vuosikymmen ennen Sushi Typhoonin johtoon astumistaan.

Takeuchin yakuza-rampage ei ole elämää suurempi tapporeissu, mutta juuri siinä piilee osa sen viehätyksestä. Tarinankerrontaan luotetaan sopivissa määrin (vaikka suhteellisen huterissa kuosissa ollaankin) eikä ruumislukumittari karkaa överilukemiin. Sujuvasti rullaavaa tarinanpoikasta piristetään toimintanujakoilla, sykähdyttävän realistisilla väkivaltaefekteillä sekä mukaan tarttuvalla viehättävällä ilotytöllä, jota käydään astumassa mennen, tullen ja palatessa – vieläpä usealta eri ilmansuunnalta.

Koko hommaa leimaa viehättävän vanhanaikainen ryppyotsaisuus. Takeuchi ei sorru ylinäyttelemiseen, ja sivuosien b‑kaarti vetää yakuzaroolinsa tuimaa ilmettä viljellen. Väkivallan ja seksin täyteinen elokuva on harkitun miehekästä toimintaviihdettä, joka lainaa eksploitaatiogenrestä ampumatta silti liikaa yli. Hard Boiledin kontekstissa Takeuchi + moottoripyörä ‑yhdistelmä itsessään riittää viileyden äärimmäiseksi ilmentymäksi. Lajityypin tehoja sittemmin syövyttäneestä post-modernismista ei vielä Hard Boiledin aikaan kärsitty.

Genrestään irrotettuna Hard Boiled ei ole ihmeellinen saavutus. Mitään poikkeuksellista tai erityisen muistettavaa on turha etsiä. Miehiselle matkalle mahtuu muutama kuollut hetkikin, mutta viihdearvot iskevät poikkeuksetta voiton puolelle viimeistään seuraavassa kohtauksessa. Peruslaadukkaasti toteutettuna genreviihteenä Hard Boiled ajaa asiansa tarjoillen sujuvan puolitoistatuntisen 90‑luvun videonostalgiaa.