Julkaistu:


Tulpa (2012)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Federico Zampaglione

Lontoon FrightFestissä sai maailmanensi-iltansa Tulpa, joka merkkasi samalla puhdasverisen giallo-genren loisteliasta paluuta italialaiseen elokuvaan. Ennakko-odotukset Tulpaa kohtaan olivat päätä huimaavat siitä huolimatta, että ohjaaja Federico Zampaglionen edellinen elokuva oli pöllämystyttävä survival-kauhu Shadow (2009). Tulpa valmistui käytännössä vain muutamia päiviä ennen festivaaliesitystä ja tapausta juhlistivat paikan päällä kaikki olennaisimmat sen tekemiseen osallistuneet henkilöt.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Tulpan alkupuoli on kuin olisi palannut kotiin pitkältä matkalta. Zampaglione ryöpyttää valkokankaalle upeasti kuvattuja ja riemastuttavan verisiä tappoja, joita suorittaa Blood and Black Lace ‑tyyliin naamioitunut mustahansikkainen murhaaja. Rituaalinomaisia surmatekoja säestää vanhoja Goblinin ja Morriconen scoreja kunnioittava musiikki, jonka ohjaaja itse on säveltänyt yhdessä veljensä Francesco Zampaglionen ja Andrea Moscianesen kanssa. Tulpa vaikuttaa aluksi olevan se mestarillinen neogiallo, jollaista genren ystävät ovat odottaneet jo vuosia. Zampaglione tekee sen mihin Argento ei ole kyennyt enää loistavan The Stendhal Syndromen (1996) jälkeen.

Valitettavasti Tulpa ei jatka samalla pirteydellä loppuun saakka, vaan uljas lento vaihtuu viimeisellä kolmanneksella jo tahatonta naurua aiheuttavaksi pyristelyksi. Shadowiin verrattuna kyseessä on täysin erilainen elokuva, mutta molemmilla on selkeät puutteensa. Shadowista mukaan on otettu sen paras puoli, eli Mortisin roolin tehnyt, kylmäävän vakuuttava Nuot Arquint. Arquint on tällä kertaa Tulpa-nimisen yksityisklubin johtaja Kirum, jonka pelkkä ulkonäkö riittää herättämään pelonsekaista kunnioitusta. Kirum on kuin kuoleman ylipappi, joka päättää sätkynukkejen, eli muiden roolihahmojen kohtaloista.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Yksi Tulpa-klubin vakioasiakkaista on menestyvä bisnesnainen Lisa Boeri (Claudia Gerini). Lisa työskentelee päivät ison kansainvälisen firman johtokunnassa ja rentoutuu yöt Tulpan seksiorgioissa. Tuntematon tappaja alkaa listiä Lisan seksikumppaneita, jolloin hänelle tulee kiire selvittää murhaajan henkilöllisyys ennen kuin on liian myöhäistä. Epäiltyjä riittää vaikka millä mitalla ja katsojaa johdatellaan harhaan joka tilanteessa, kuten asiaan kuuluu.

Maineikkaan Dardano Sacchettin käsikirjoitus ei ole kovin innovatiivinen edes muihin lajityyppinsä edustajiin verrattuna, mutta Giuseppe Maion luoma sykähdyttävä visuaalinen ilme ja verenvuodatusosasto ovat huippuluokkaa. Tulpan tapahtumien yllä leijuu kaiken aikaa vahva sadomasokistinen pohjavire, jota siivittää 70‑lukulaisia kaikuja luova okkultistinen teema. Useat kohtaukset ovat sommiteltu äärimmäisellä kunnioituksella genren vanhoja mestareita kohtaan, mutta samalla Zampaglione pyrkii antamaan elokuvalle myös oman leimansa.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Tulpan suurimmat ongelmat ovat käsikirjoituksen väkinäinen eteneminen, käsittämättömän typerät dialogimokat (johtuen englanninkielisestä dubbauksesta joidenkin näyttelijöiden kohdalla) sekä olennaiseen rooliin nousevaa Joannaa näyttelevän Michela Cescon hämmentävä ammattitaidottomuus. Cescon suorituksen surkeuden parissa kihertely vie pakostakin huomiota loppupuolen juonivyyhdin purkamiselta.

Lopun ilmiselvät heikkoudet ovat erityisen harmillisia, koska Tulpa omaa elokuvana todellista potentiaalia, mutta ei kuitenkaan lopulta onnistu käyttämään sitä. Tuotantoprosessin aikana tehdyistä vääristä valinnoista johtuen katsojalle jää pikemminkin huvittunut kuin vakuuttunut tunnetila elokuvan jälkeen. Zampaglionesta tullaan varmasti kuulemaan jatkossakin, sillä Italiassa ei luoteta tällä hetkellä kovin moneen genreohjaajaan, varsinkaan rahoitusmielessä.

Versioinfo (17.9.2012):

Tulpa kiertää elokuvafestivaaleilla näillä näkymin koko loppuvuoden ja tulee saamaan ensi-iltansa kotimaassaan ensi vuoden alkupuolella. Laajemmasta levityksestä ei ole tällä hetkellä vielä tietoa.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria