Julkaistu: 2012-05-04T13:54:34+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Calvin Floyd
In Search of Dracula on syvälle vampyyrimyytin historiaan sukeltava dokumentti, joka esittelee Transilvaniasta kotoisin olevan verenimijän synnyinseutuja melkein matkaopasmaisella innolla. Kansainvälinen tuotantotiimi onnistui houkuttelemaan kertojaksi itsensä Christopher Leen, jonka rauhallinen ääni ja huolellinen artikulaatio ovatkin miellyttävää kuunneltavaa. Bram Stokerin luomaan hahmoon liittyvät tarinat ovat useille katsojille entuudestaan tuttuja, mutta suurelta osin Leen ansiosta dokumentti toimii hyvänä kertauksena.
Toisinaan kerronta rönsyilee harhapoluille ja erehtyy kertomaan yllättävän paljon myös muun muassa Mary Shelleyn Frankensteinista. Ruotsalaissyntyinen ohjaaja Calvin Floyd käyttää kuvakerronnassa useita pätkiä vanhoista mykkäelokuvista, joiden lisäksi nähdään dokumenttia varten tehtyjä kohtauksia, arkistomateriaalia sekä otteita erinäisistä vampyyriklassikoista. Erityisesti mieleen jäävät muun muassa alaston nainen ratsastamassa hautausmaalla sekä verenhimoinen vampyyrilepakko härnäämässä avutonta marsua.
Alun perin televisiota varten tehty In Search of Dracula perustuu Radu Florescun ja Raymond McNallyn kirjoittamaan kirjaan, jonka mukaan Stoker keksi inspiraation Draculan hahmoon suoraan romanialaishallitsija Vlad Tepesin tekemisistä. Francis Ford Coppola käytti tätä oman Dracula-filmatisointinsa pohjana vuonna 1992, vaikka elokuva ei muuten ollutkaan niin uskollinen alkuperäistekstille.
Tekijöiden ideat loppuivat kesken viimeistään puolessa välissä, mutta loppuun saakka jatkuvan kovan yrityksen ansiosta dokumentille voi antaa paljon anteeksi.
In Search of Dracula ei ole erityisen hyvä elokuva, mutta varsinkin Night Visions ‑festivaalilla keskiyöllä esitettynä se viihdytti todella hyvin.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria