Paavo Ihalainen

The Raid (The Raid: Redemption, 2011)

Ohjaaja:

• Gareth Evans

elokuva arvostelu

Ohjaus: Gareth Evans

Hampaisiin asti aseistettu poliisin erikoisjoukko matkaa pakettiautolla kohti Jakartan laitakaupungilla sijaitsevaa kerrostaloa. Talon ylimmässä kerroksessa asustaa pahamaineinen gangsteri Tama (Ray Sahetapy), joka omistaa koko talon ja hallinnoi sieltä käsin suuren luokan huumekauppaa. Tehtävänä on kiivetä ylös ja tappaa tuo mies. Osa poliiseista kyseenalaistaa tehtävän järjellisyyden, osa iloitsee mahdollisuudesta päästä tappamaan yhteiskunnan kuonaa. Indonesialainen toimintarymistely ei uhraa sen enempää aikaa asetelman rakentamiseen. Yksinkertaisuus on tunnetusti kaunista.

Tietenkin tehtävä on luultua haasteellisempi, sillä rakennus on varsinainen linnake. Sen kaikkia käytäviä valvotaan, ja ylimielinen Tama lietsoo kovaäänisen kautta talon asukkaita päästämään poliisit päiviltä. Vastineena hän lupaa ilmaisen vuokran ja toivottaa päälle työn iloa. Enin osa talon asukkaista on gangstereiden kätyreitä, turvapaikassaan lymyileviä murhamiehiä sekä narkkareita, joiden elämä tai oikeudet eivät poliisien kirjoissa paljoa paina. Mutta poliisit saavat havaita, että talossa asuu myös hyväsydämisiä sivullisia, jotka eivät ansaitse joutua keskelle verilöylyä.

Hyökkäävät kelmit niittävät suurimman osan erikoisryhmästä heti kättelyssä. Jäljelle jääneet poliisit joutuvat luottamaan älyynsä ja aseettomaan taistelutaitoonsa selvitäkseen hengissä huipulle asti. Samalla alkaa myös valjeta, miksi poliisijohtaja Wahyulla (Pierre Gruno) on pakkomielle tappaa Tama. Videopelimäisen juonenkehittelyn kruunaavat välipomot, gangsterin pääkätyri Mad Dog (Yayan Ruhian) sekä informaatioekspertti Andi (Doni Alamsyah).

Katala Mad Dog on elokuvan kirkkain valopilkku. Tämä pahis halveksuu tuliaseita ja hoitaa hommat mieluiten puritaanisesti kaksintaistellen. Hintelä ja lyhyt partapotso todistaa silloin olevansa nimensä mittainen. Hän on alkukantaisen raivokas, pirullisen kekseliäs ja brutaalin armoton taistelija. Upea Ruhian varastaa show'n myös itsessään taidokkaalta ja karismaattiselta pääosan esittäjältä Iko Uwaisilta. Hänen tehtävänsä kun on lähinnä olla neuvokas ja pyyteettömän oikeamielinen superkyttä Rama.

Elokuvan värimaailma on synkeän betoninharmaa ja lohduton. Kotimaastaan Indonesiasta se antaa kuvan, jossa ihmishenki on halpaa, rikollisuus pyörittää yhteiskuntaa ja korruptio rehottaa. Poliisit tietävät jo alussa sohaisevansa muurahaispesään ja että rauhaa ei operaatiolla tulla saavuttamaan. Uskonnollinen Rama riskeeraa tehtävän vuoksi myös koko tulevaisuutensa ja syntymättömän lapsensa oikeuden isään. Tehtävän vuoksi hän tulee myös miettineeksi uudelleen suhdettaan tappamiseen.

Päällisin puolin The Raid tarjoaa henkeäsalpaavan cocktailin tyylikkään veristä mättöä. Porukkaa niitataan kekseliäästi hyödyntämällä niin aseistusta, räjähdyksiä, talon sisustuksellisia elementtejä kuin ihan puhdasta lihasvoimaakin. Etenkin brutaalit taistelulajimatsit loksauttavat katsojan leuan auki, sillä niissä ei säästellä ihmisruumiin arkojakaan paikkoja. Päätaisteluissa tylytkään iskut kaulaan tai kasseille eivät silti pysäytä vastustajaa, vaan tämä pongahtaa heti uudelleen jaloilleen uusi kikka pussissaan. Kovinkaan realistiseksi elokuvaa ei voi väittää, mutta fysiikan lakien rikkominen on kiistämättä viihdyttävää seurattavaa.

Vaikka komeat toimintakohtaukset seuraavat toisiaan suhteellisen tiiviisti, on The Raidin kestossa silti hieman ylimääräistä rasvaa. Jos lopputulos olisi viilattu loppuun asti tiiviiksi ja tylyksi, olisi arvosanassakin vielä nostamisen varaa. Tällaisenaankin teos on ennakkohypen mukaisesti hienoin puhdas toimintaelokuva miesmuistiin ja ehdottoman suositeltava tapaus. Herää kuitenkin kysymys, onko The Raidista pelastamaan kuolonkorinoissaan kituutteleva perinteinen toimintarymistelygenre? Tiedä häntä, ainakin lipputulot ympäri maailman ovat olleet rohkaisevia, ja elokuvaa ollaan tämän myötä laajentamassa trilogiaksi.