Matti Erholtz

Les valseuses (Riipukset, 1974)

Ohjaaja:

• Bertrand Blier

elokuva arvostelu

Ohjaus: Bertrand Blier

Kotimaassaan Ranskassa Les valseuses päihitti ensi-iltavuonnaan 1973 katsojaluvuissa mm. sellaiset elokuvat kuin Manaaja, Puhallus ja Papillon. Suomessa se tuotiin ensi-iltaan nimellä Riipukset, mikä on kohtalaisen tarkka käännös alkuperäisnimestä, kun taas "kansainvälinen" englanninkielinen nimi Going Places on aivan naurettavan munaton ja sievistelevä. Palleistahan tässä kahden gallialaisen seksipistoolin päämäärätöntä harhailua kartoittavassa eepoksessa on kyse.

Jean-Claude ja Pierrot ovat pikkurikollisia, joita ehtymätön libido ajaa ahdistelemaan suurin piirtein kaikkia näköpiiriin osuvia naisia, ikähaarukan ulottuessa viisitoistavuotiaista perhetytöistä jo kypsään ikään ehtineisiin kotirouviin. Mitään raiskaajia eivät kaverukset ole, vaan supliikkimiehinä hoitavat itselleen seksiseuraa puhumalla. Varat ajelehtivaan elämäntyyliin saadaan lähinnä ryöstelyllä, ja paikasta toiseen siirtyminen hoituu sieppaamalla tarvittava ajoneuvo joskus suoraan sen hämmästyneen omistajan nenän edestä. Kolmanneksi pyöräksi parivaljakkoon ilmestyy kauneussalonkityöntekijä Marie-Ange, jota kumpikaan mahtisonneistamme ei kuitenkaan valtavaksi mieliharmikseen pysty seksuaalisesti tyydyttämään. Onnettomien yhteensattumien takia kolmikko joutuu etsintäkuulutetuksi murhasta, jota eivät ole tehneet.

Epäilemättä porvareita ärsyttämään tehty renttuilukuvaus on tänään epäsovinnainen ihan eri syistä kuin aikoinaan. Heteroseksuaalisuutta ei kukaan taideohjaaja enää voisi tuoda valkokankaalle näin myönteisessä ja arvostavassa sävyssä, eikä Les valseusesin naiskuvakaan täytä moderneja poliittisen korrektiuden kriteereitä. Shokkiarvo on siis haihtunut, mutta muut elokuvalliset arvot ovat säilyneet. Hyväntuulisena perusanarkismin ylistyksenä ja loistavasti näyteltynä tie‑elokuvana Les valseuses toimii edelleen.

Les valseusesin provokaatiot eivät siis nykyään enää paljon hätkäytä, mutta tragikoomisten seksiseikkailujen välit täyttävä loputon paskanjauhanta on säilyttänyt tuoreutensa. Ja mikä ettei kun repliikkejä ovat laukomassa legendaarinen kolmikko Depardieu, Dewaere ja Miou-Miou, joista ensinmainitulle Jean-Clauden tapaisten juurevien roikaleitten esittäminen muodostui sittemmin tavaramerkiksi. "Ryypättiin paljon" on Depardieu kommentoinut kuvauksia, ja kyllähän sen näyttelijäsuorituksistakin näkee ettei tässä aina näytellä vaan eletään.

Vanha rouva Jeanne Moreau esiintyy muuten aurinkoisen elokuvan ainoassa tummasävyisessä episodissa, nuori Isabelle Huppert taas nähdään yhdessä ensimmäisistä rooleistaan seksiopetusta kaipaavana nymfettinä. Bruno Nuyttenin kaunis kuvaus ansaitsee maininnan.

Hieman kyseenalaisista elintavoistaan huolimatta ei Jean-Claudesta ja Pierrotista voi olla pitämättä. Vaiston varassa elävät idiootit edustavat ranskalaista junttiperinnettä parhaimmillaan. Tyypit ovat lisäksi varsinaisia väliinputoajia, liian myöhään maailmassa hipeiksi, liian varhain punkkareiksi, eivätkä mahdu mihinkään vastakulttuuri-muotteihin. Nykymaailmassa Les valseusesin sankareiden välitöntä tyydytystä tavoitteleva hällä väliä ‑elämäntyyli ei tosin ole enää mitään vastakulttuuria vaan valtavirtaa. Me olemme kaikki Jean-Claudeja ja Pierroteja nykyään.