Julkaistu: 2012-04-12T10:23:31+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Billy Bob Thornton
Yksi vuoden 2012 Berlinalen kilpasarjan kuumimmista nimistä oli Billy Bob Thorntonin sirpaleinen draamakomedia Jayne Mansfield's Car. Hyvän kokonaisuuden muodostava näyttelijäkaarti sisälsää ohjaaja-näyttelijä-käsikirjoittaja Thorntonin lisäksi muita tuttuja nimiä, kuten Kevin Bacon, John Hurt, Robert Duvall, Frances O'Connor ja Robert Patrick.
Jim Caldwell (Duvall) elää sukunsa kanssa 60‑luvun Alabamassa hidasta elämää. Perhepiirin jokaisella jäsenellä tuntuu olevan omat tukahdutetut sotatraumansa ja muistonsa kannettavanaan. Suvun normit ja rutiinit pyyhkiytyvät sivuun Jimin saadessa kuulla ex‑vaimonsa kuolleen. Viimeisenä toiveena nainen on halunnut tulla haudatuksi vanhaan kotikaupunkiinsa. ex‑vaimon aviomies ilmaantuu perheineen paikalle Alabamaan, jonka seurauksena kaksi erilaista sukupolvea ja kulttuuria kohtaa odotetuin tuloksin.
Elokuvana Jayne Mansfield's Car on melkoisen sekava soppa, johon Thornton on surutta sekoittanut hilpeän hauskoja komediaelementtejä sekä sotakritiikkiä sisältävää kaavoihin kangistuneen perhe-elämän kuvausta. Ajankuva on onnistunutta, mutta komedia ja tunteisiin vetoava draama pysyvät tasapainossa vain haparoiden. Elokuvaan kannattaa asennoitua nimenomaan komediana ja vahvojen näyttelijäsuoritusten ansiosta tämä puoli toimii moitteettomasti. Erityisesti odottamisen arvoinen on kohtaus, jossa Robert Duvallin hahmo ottaa vahingossa LSD:tä.
Vaikka Jayne Mansfield's Car kärsiikin tutusta juonikuviosta ja sisältämiensä lajityyppien epätasapainosta ei sitä kannata sivuuttaa tyystin. Thorntonin outo tyyli on karismaattinen ja jättää jälkeensä hyvän fiiliksen.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre