Julkaistu: 2012-02-28T09:53:54+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Werner Herzog
Vuoden 2011 Berlinalessa esitettiin Werner Herzogin luoladokumentti Cave of Forgotten Dreams. Ohjaaja ei tuolloin päässyt osallistumaan festivaaleille, koska hän oli kuvaamassa Yhdysvalloissa kuolemantuomiota odottavista vangeista kertovaa dokumenttia. Televisiota varten tehty Death Row sai nyt maailmanensi-iltansa ja tällä kertaa vaikutusvaltainen ohjaaja oli paikalla esittelemässä dokumenttiaan ja vastailemassa yleisön kysymyksiin.
Death Row on neljästä 47‑minuuttisesta jaksosta koostuva haastatteludokumentti, jonka jokaisessa osassa paneudutaan kuolemantuomiota odottavien elinkautisvankien taustoihin ja heidän tekemiinsä rikoksiin. Herzog pääsi vankilavisiittiensä aikana tekemään lyhyitä, vain noin tunnin kerrallaan kestäneitä haastatteluja, joten kysymykset ovat tarkkaan harkittuja ja menevät suoraan asiaan. Ohjaaja itse ei ole kuolemanrangaistuksen kannattaja missään olosuhteissa, mutta ei siitä huolimatta pyri käyttämään Death Rowta poliittisena välineenä.
Haastateltavat ovat kaikki erilaisia persoonia ja suhtautuvat vääjäämättä lähestyvään kuolemaansa eri tavoin. Herzogin ominainen absurdi haastattelutyyli tulee hyvin esille, vaikka huumorin käyttö onkin hillittyä aiheen arkaluontoisuuden takia. Osa vangeista on tuomittu hyvästä syystä, mutta joukossa on myös yksi tapaus, jonka tuomio tuntuu liioittelulta. Joukon ainoa nainen, murhasta ja lapsen kidnappauksesta tuomittu Linda Carty kääntää syytöksensä oman puolustusasianajajansa suuntaan, koska hän ei suostunut tutustumaan tapaukseen riittävän perusteellisesti oikeuskäsittelyn aikana.
Haastattelujen lomassa Herzog näyttää välillä rikospaikoilla kuvattua videomateriaalia, otteita tapauksiin liittyvistä televisio-ohjelmista sekä valokuvia. Hän ei kuitenkaan lähde dramatisoimaan dokumenttia lisäämällä mukaan musiikkia tai muita katsojan manipuloinnin välineitä, vaan antaa aidon videomateriaalin huonolaatuisuuden ja karun koruttomuuden toimia tunteita herättävästi.
Death Row toiminee parhaiten yksittäisinä jaksoina katsottuna. Festivaaleilla esitetty yli kolmituntinen paketti menettää osan iskuvoimaansa ja alkaa toistaa itseään, vaikka jokainen haastateltava onkin mielenkiintoinen tuttavuus. Dokumentti tullaan varmasti näkemään ennen pitkää myös Suomessa.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria