Jari Mustonen

Blade Runner (1997)

peli arvostelu

Seikkailu, jonka et koskaan halunnut loppuvan, sai jatkoa pelinä.

Yksi erikoisimmista pelialan lisenssiyrityksistä nähtiin, kun CRL julkaisi vuonna 1985 pelinsä Blade Runner, joka ei pohjannut elokuvaan, vaan sen soundtrackiin.

Blade Runnerin tuleminen lisenssipelinä oli kuitenkin vasta alussa. 80‑luvun alkupuoliskolla oli Nevadassa perustettu sittemmin Westwood Studios ‑nimellä tunnetuksi tullut pelifirma. Firman nopea taival pelimaailman kärkeen alkoi yhteistyöllä aikansa maineikkaimpiin lukeutuneen strategiapelien valmistajan SSI:n kanssa. Erinäisistä peliporttauskonversioista saadut rahat mahdollistivat omien pelien suunnittelun. Commodoren kuoltua ja maailman siirtyessä pc‑pelien aikakauteen, löysi myös Westwood suuntansa. Tänään heidät muistetaan muiden muassa Eye of the Beholderista sekä yhä käynnissä olevasta Command & Conquer ‑sarjasta.

Blade Runner ‑konsepti ehti ennen toteutumistaan kutkuttaa pieteettisyydestään tunnetun pelitalon johtoportaan ajatuksia jo jonkin aikaa. Louis Castle, toinen Westwoodin perustajista, on sittemmin kertonut kuinka saatuaan lisenssin ja projektin käynnistyttyä, ei päämääränä ollut tehdä peliä itse elokuvasta vaan sen tunnemaailmasta, rekonstruoida "elokuvan sisään rakennettu jännitte ja ilmpapiiri." Tätä tavoitetta lähdettiin toteuttamaan kehittämällä kokonaan uusi ja innovatiivinen grafiikkaratkaisu.

Elokuvaa imitoiva varjojen ja valojen leikki luotiin hyödyntäen monimutkaista ei rauta‑ vaan sovelluspohjaista simuloitua 3D‑tekniikkaa. Läsnäolon tuntua lisättiin käsikirjoituksella, joka vie pelaajan elokuvatapahtumien reunamille. Valveutunut pelaaja huomaa ja saa vinkkejä toisaalla liikkuvan Deckardin tekemisistä. Jopa jotkut vastaantulevista henkilöhahmoista ovat elokuvasta tuttuja ääninäyttelijöitään myöten (mm. Sean Young, William Sanderson ja Joe Turkel). Vangelisin soundtrackia ei saatu lisensoitua, joten näiltä osin Westwoodin musantekijä Frank Klepacki joutui maalaamaan uuden scoren.

Varsinainen tarina alkaa, kun pelaajan hahmo, Ray McCoy, saapuu tutkimaan eläinkaupan tuhoutumista. Ensimmäisiä johtolankoja kerätessään, ymmärtää hän violettihiuksisen 14‑vuotiaan tytön olevan avaintodistaja, mutta tyttö itse on maan nielemä. Mysteeriä ratkoessaan McCoy tekee myös päivätyötään eli etsii replikantteja "eläköittääkseen" heidät. Jokaisella uudella pelikerralla replikanttien ja ihmisten roolit muuttuvat. Erilaisia lopetuksia on kaiken kaikkiaan toistakymmentä.

Westwood onnistui kahdessa kolmesta tavoitteestaan. Välidemojen jaksottama seikkailu henkii alkuperäisteoksen ilmapiiriä ja synkkää poetiikkaa. Pelin maailma on esikuvan tavoin hektinen mutta kuvataan vieraannuttavaksi – kuin kyse olisi synkästä maisemasta, jonka laidalla päähenkilömme kulkee. Lisenssipeleistä puhuttaessa tunnelman vangitseminen ei ollut mikään itsestäänselvyys. Lopputuloksesta tuli kuitenkin onnistunut kunnianosoitus Blade Runnerin visuaaliselle kylmyydelle synkeine tarinoineen.

Tunnelmointi näkyy myös sulavassa ruudunpäivityksessä sekä tapahtumia rytmittävissä lyhyissä välianimaatioissa, jotka käynnistyvät aina autoon noustessa. Kentällä McCoyta liikutellaan hiirellä: vasenta nappia klikkaamalla hahmo kävelee tai juoksee ja aktivoi peliympäristöä. Oikea vetää esiin aseen. LucasArts Entertainmentin monista seikkailupeleistä tuttu alavalikko eri toimintoineen loistaa poissaolollaan. Tämä tekee pelimaailmasta seesteisemmän sekä sen tutkimisesta miellyttävää, jopa rentouttavaa.

Huolimatta syvyydestään pelin tarina ei kuitenkaan ole täysin vapaa seikkailupelien perinteisestä ongelmasta. Elävä ympäristö ja erilaiset lopetukset vaativat toteutuakseen jatkuvia pienten yksityiskohtien havaitsemista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että seuraava episodi aukeaa aina vasta kun rikospaikoilta ensin löytää tai zoomaa ESPERin avulla valokuvista esiin oikeat johtolangat. Pinnan alla elää siis "point and click" ‑tyylinen eri paikoissa sahaamista vaativa perinteinen seikkailupeli, joskin elokuvamaiseen muotoon maskeerattuna.

Blade Runneria myytiin noin miljoona kopiota, ja siitä on puhuttu ensimmäisenä reaaliaikaisena seikkailupelinä. Westwoodin oma tarina kulki kuitenkin jo kohden auringonlaskua. Jo seuraavana vuonna Electronic Arts osti peliyhtiön. Tällöin osa tiimistä poistui mieluummin ovesta ulos. EA:lla westwoodilaiset pakotettiin hyväksymään monen (lisenssi)pelin kohtaloksi koittanut motto: "ulos markkinoille, vaikka keskeneräisenä." Virallisesti Westwoodin taival päättyi 2000‑luvun alussa EA:n lakkauttaessa yksikön.

Tänäpäivänä, 14 vuotta myöhemmin, peli tarjoaa yhä nautinnollisen seikkailun. Nykyajan suuret resoluutiot eivät täysin tee oikeutta oman aikansa innovatiivisimpiin lukeutuneelle grafiikkamoottorille, mutta muutoin tunnelmasta ei ole kadonnut piiruakaan.