Julkaistu: 2011-11-11T13:27:59+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Alex Chandon
90‑luvun splatter-lyhäreistään pienten piirien kulttikerhoissa muistettava Alex Chandon heittäytyy matkailumainonnan pariin. Inbred istuttaa jenkkileffojen syvän etelän sadistijuntit Pohjois-Englannin idylliseen Yorkshireen. Kreivikunta kiittää ja kuittaa.
Saksalaisrahalla tehty mutta sensuurisyistä makkaramaassa todennäköisesti ilman levitystä jäävä Inbred on Wes Cravenin ja Tobe Hooperin punaniskavisiota lavealla Bad Taste ‑komiikalla maustava splatter-komedia. Moottorisahoilla varustetut syrjäkylän Uuno Turhapurot rääkkäävät aikansa kuluksi pieneläimiä, mutta saavat tähtäimeensä aitoa asiaa, kun maisemiin saapuu joukko parannusta tekeviä nuorisorikollisia ohjaajineen. Ilonpito lipsahtaa sirkushuvien puolelle uusavuttomien kaupunkilaisten päätyessä eläviksi räsynukeiksi.
Komediana ja ällökauhuna samanaikaisesti pätevä Inbred luottaa todella kivuliaisiin ja pääosin vanhan koulukunnan splatter-efekteihin, jotka vääntävät vatsaa koheltamisenkin keskellä. Tahallisen epäsympaattisiin hahmoihin on panostettu hieman genrevaatimuksia enemmän ja dialogi on potentiaalisesti hupaisaa – paikallista mutanttienglantia sopertavien hahmojen puheesta ei tosin aivan helpolla ota selvää. Elokuvan saksalaistuottaja ja Night Visions ‑festivaalivieras Yazid Benfeghoulinkin täytyi käydä katsomassa oma elokuvansa Ranskassa – tekstitettynä. Hillittömissä junttirooleissa revittelevät elokuva‑ ja televisiotähdet sekä paikalliset kyläläiset, jotka nähtävästi olivat kyllästyneet paikkakunnan virallisen julkisuuskuvaan, saippuadraama Emmerdaleen. Oikein!
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria