Julkaistu:


Kill List (2011)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2.5/5

Ohjaus: Ben Wheatley

kuvituskuva

Brittiläisen Ben Wheatleyn Kill List pyrkii sekoittamaan genrejä aloittaen kireänä perhedraamana ja muuttuen luontevasti sekä ilman sen suurempaa melua mustan komedian sävyttämäksi palkkamurhaajatrilleriksi. Viimeisessä näytöksessä Wheatley heittää vielä kolmannen vaihteen päälle, mutta kiinnostus lässähtää kun käy ilmi, ettei hybridillä ollut oikeastaan muuta syytä sekoittaa aineksia kuin hämätä katsoja välittämään sen verran, että shokkiefektillä saisi shokkireaktion.

Onnistuneempien From Dusk Till Dawnin (1996) tai Auditionin (2001) hengessä laadittu Kill List osoittaa lopulta, ettei Wheatleyta oikeastaan kiinnosta tehdä mitään luomallaan kiinnostavalla asetelmalla, vaan kaikki saa palvella hieman keinotekoista määränpäätä. Monet hetket matkan varrella melkein oikeuttavat kokonaisuuden, mutta sisältöilluusio paljastuu katsojalle yhtä tarpeettomaksi kuin ohjaajalle.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre