Ilja Rautsi

Conan O'Brien Can't Stop (2011)

Ohjaaja:

• Rodman Flender

elokuva arvostelu

Ohjaus: Rodman Flender

Conan O'Brien pulpahti pinnalle yhtenä Saturday Night Liven ja Simpsonien käsikirjoittajista. 90‑luvun puolivälistä omaa nimikko‑ talk show'taan vetänyt vitsiniekka nousi hetkeksi alan legendojen kastiin kun 2004 ilmoitettiin hänen ottavan The Tonight Show'n ohjat eläkkeelle vetäytyvältä Jay Lenolta vuonna 2009.

Näin tapahtuikin, mutta Leno kaipasi takaisin televisioon ja sai oman show'nsa slottiin juuri ennen O'Brienin Tonight Show'ta. Kummankaan katsojaluvut eivät tavoittaneet tv‑pomojen odotuksia ja Lenoa alettiin hivuttaa takaisin vanhalle paikalleen. O'Brien ei halunnut siirtää ohjelmaansa myöhäisyöhön ja otti vastaan 45 miljoonan dollarin korvaukset itselleen sekä alaisilleen – sillä lisäpykälällä, ettei hän saa esiintyä televisiossa puoleen vuoteen.

O'Brien keksi lähteä maanlaajuiselle kiertueelle live-show'n kanssa. Tästä alkaa Rodman Flenderin keikkadokumentti, jossa huomionkipeä ammattiesiintyjä kohtaa fanejaan ja istuu loputtomasti busseissa, lentokoneissa ja takahuoneissa. Flender pääsi kameroineen kaikkialle ja tyytyy pääosin vain kulkemaan mukana.

O'Brien on hankala dokumentin aihe, koska esiintymisestä kiksinsä saava nörtähtävä hujoppi ei elokuvan osuvan nimen mukaisesti kerta kaikkiaan osaa lopettaa show'taan – ainakaan kameran käydessä. Muutamaan otteeseen O'Brien vakavoituu hetkeksi analysoimaan tilannettaan, mutta hänellä on selviä vaikeuksia pidättää vitsailua edes puoleksi minuutiksi. Kaikki vastaantuleva on vain materiaalia, jota on hiottava ja hiottava esitykseksi, oli yleisönä sitten pelkkä oma assistentti tai lentoemäntä. O'Brien vain odottaa reaktiota ja käyttää siitä humoristisen kimmokkeen luomiseen ketä tai mitä tahansa. Etenkin omaa patoutunutta vihaansa ja tarvettaan miellyttää.

Tämän kääntöpuoli on, että Conan O'Brien Can't Stop on jatkuvasti viihdyttävää seurattavaa. Flender tasapainottaa live-esiintymiset, kulissien takaisen draaman ja O'Brienin yksityiselämän välähdykset soljuvaksi kokonaisuudeksi, jota katselee mielellään, mutta johon jää kaipaamaan vihan ohella jotain välähdystä henkilökohtaisesta sisällöstä O'Brienin edustamaan tyhjään astiaan.

Kiinnostavaksi tilanne muuttuu, kun O'Brienin aplodien tarve asteittain paljastuu patologiseksi. Hän valittaa assistenteilleen (vitsaillen, tietysti), että jonkun pitää estää fanien pääsy takahuoneeseen, koska hänen on saatava levätä tai kiertueesta ei tule mitään. Samalla mies kurkkailee ulos ikkunasta ja nähdessään fanilauman kadulla kirjaimellisesti ponkaisee ulos huoneesta voidakseen kirjoittaa nimmareita. Juostessaan tästä tilanteesta autoon hän toteaa, että tämän on loputtava. Ja silti ainoana vapaapäivänä pitää järjestää "salainen" yllätyskeikka tosifaneille.

Jäljelle jää kuva tempaavan neuroottisesta kontrollifriikistä, joka on kotonaan vain luodessaan esitystä ja saadessaan aplodeja. Toisaalta, mitä muuta voi odottaa viitenä päivänä viikossa talk show'n läpi vetävältä?