Julkaistu: 2011-09-15T12:41:05+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Steven Kastrissios
Christian Forteskin (Peter Marshall) teini-ikäinen tytär Jesse (Hannah Levien) löytyy kuolleena kujalta, täynnä heroiinia ja spermaa. Myöhemmin isä saa postitse pornoelokuvan "Nuoret kaupunkilaislutkat", jossa hänen huumattu tyttärensä esiintyy miesten leikkikaluna. Tämä on lähtöasetelma australialaisen Steven Kastrissiosin esikoisohjaukselle The Horseman, jossa klassiset kostoelokuvan ainekset jauhetaan itsetietoisen ja irvokkaan gornomyllyn lävitse.
Traagisesta tapahtumasta kumpuava henkinen levottomuus ja Jessen kuolemaan liittyvät johtolangat toimivat lähtölaukauksena Christianin vimmaiselle koston ristiretkelle. Hän pakkaa mukaansa tuholaistorjujan asun ja lähtee jakamaan oikeutta australialaisen pornoteollisuuden niljakkaimmille toimijoille. Varsinainen surutyö ei ole Christianille ominaista tai helppoa, mutta kalvava ahdistus muuntuu hyvin sisäsyntyiseksi kostovoimaksi. Tarpeen vaatiessa mies hakee lisämotivaatiota viiltelemällä itseään Jesseltä saamallaan veitsellä.
Aluksi tarinaa kehitellään takaumien avulla, mutta kerronta muuttuu juonen edetessä suoraviivaisemmaksi intensiteetin samalla kasvaessa. Christianin päästessä käsittelemään seuraavaa uhriaan vääntyy gornoruuvi aina asteen verran tylympään suuntaan. Genitaaliväkivaltaa elokuvassa on runsain mitoin Christianin varmistaessa etteivät pahantekijät pääse enää toistamaan temppujaan. Graafisuudella ei tässä tapauksessa mässäillä toisin kuin lukuisissa muissa kohdissa. Valitettavasti ohjaajan kokemattomuus korostuu toimintakohtauksissa kameran ärsyttävänä heilumisena.
The Horseman perustuu useita palkintoja voittaneeseen samannimiseen lyhytelokuvaan, jonka avulla Kastrissios onnistui vakuuttamaan tuottajat taidoistaan. Pelkkä perusidea ei riitä kokopitkän elokuvan sisällöksi ja jotkut juonielementit tuntuvat hiukan pakotetun oloisilta. Kastrissios taitaa rytmityksen, jota vain harvat turhat kohtaukset onnistuvat rikkomaan. Christian ottaa matkalla kyytiinsä liftarityttö Alicen (Caroline Marohasy), jonka tarinallinen funktio on tuskallisen helppoa nähdä jo kaukaa erityisesti kun kostajan matka alkaa olla jo lähellä päätepistettään.
The Horsemanin sisällöstä voi päätellä jotain ohjaajan suhtautumisesta pornoteollisuutta kohtaan. Tarina pyrkii herättämään moraalikysymyksiä muun muassa koston luonteesta sekä oikeutuksesta onnistuen siinä ainakin osittain. Christian huomaa ajautuvansa vääjäämättä kohti pyörteen keskustaa, josta ei ole enää kuin yksi tie eteenpäin. The Horseman on kertakatseluna toimiva kokonaisuus, mutta kostoelokuvana se jää kauas esimerkiksi korealaisen I Saw the Devilin (2010) äärimmäisyyksistä.
Another World Entertainment on julkaissut The Horsemanin dvd:llä Suomessa. Anamorfinen laajakuva kärsii paikoittaisesta rakeisuudesta. Levyltä löytyy runsaasti ekstramateriaaleja: poistettujen kohtausten ja Making of ‑dokumentin lisäksi mukana on myös alkuperäinen lyhytelokuva.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria