Sakari Määttä

Eu când vreau sa fluier, fluier (If I Want to Whistle, I Whistle, 2010)

Ohjaaja:

• Florin Serban

elokuva arvostelu

Ohjaus: Florin Serban

Nuorisovankilaan sijoittuvassa romanialaisen Florin Serbanin elokuvassa ei pahemmin vihellellä. 18‑vuotias Silviu (George Pistereanu) odottaa pääsevänsä vapaaksi muutaman päivän kuluttua. Kotona häntä odottaa paljon nuorempi pikkuveli, jonka kasvattamisesta Silviu on vastannut ennen vangitsemistaan. Isä on sairaalassa ja lapsensa hylännyt äiti kadonnut Italiaan jo ajat sitten.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun äiti (Clara Voda) ilmaantuu kotiin ja ilmoittaa vievänsä pikkuveljen mukanaan Italiaan jo ennen Silviun vapautumista. Poika valitsee mieluummin tuntemattoman äitinsä kuin läheisen veljen. Silviu ottaa käyttöön kaikki sallitut keinot kääntääkseen pojan tai äitinsä pään, mutta mikään ei ota onnistuakseen. Vaikka vapaus on vain muutaman päivän päässä alkaa vankila tuntua entistä tukalammalta ja ahdistavammalta paikalta.

Päivittäinen arki on Silviulle vapauden odottamista eikä sääntörikkeisiin ole varaa, koska rangaistus saattaisi pidentyä. Sen tietää myös yksi Silviun sellikavereista, jonka provosoimisyritysten takia Silviu joutuu hillitsemään hermonsa äärimmilleen. Lohtua arkeen tuo vankien parissa tutkimustyötä tekevä Ana (Ada Condeescu), jonka kanssa Silviu haluaisi lähteä treffeille vapautumisensa jälkeen.

Serban suhtautuu elokuvansa hahmoihin objektiivisesti ja tarkkailee tilanteiden kehittymistä rauhallisesti. Hän ei alennu selvittämään hahmojen historiaa vaan antaa tapahtumien ja sanojen puhua puolestaan. Vaikka Silviu on varmasti nuorisovankilassa hyvästä syystä, herättää Serbanin henkilöohjaus ja Pistereanun vähäeleinen roolisuoritus katsojien sympatiat häntä kohtaan takuuvarmasti. Tunnelmaa ja jännitteitä luodaan pienten yksityiskohtien ja vähäpätöisiltä tuntuvien hetkien avulla. Elokuvan avainkohtaus on Silviun äidin ja pikkuveljen vierailu vankilassa.

Eurooppalaisen draamaelokuvan perisynti tuntuu usein olevan, että hyvä käsikirjoituksen perusidea toteutetaan huolellisesti, mutta aiheet jäävät pyörimään itsensä ympärille eikä niitä onnistuta viemään juurikaan pintaa syvemmälle. Tämä on nähtävissä myös Serbanin elokuvassa, joka perustuu Andreea Valean samannimiseen näytelmään. Synninpäästöä ei ole luvassa itse elokuvalle eikä sen päähenkilölle.