Mikko Koivisto

The Rise and Fall of the Unparalleled Band (2010)

Ohjaaja:

• Wataru Hiranami

elokuva arvostelu

Ohjaus: Wataru Hiranami

Japanista tipahtelee enemmän tai vähemmän päteviä bändileffoja tasaisin väliajoin. Lajityyppi on massayleisöjen suosiossa eikä ihme: aihepiiri mahdollistaa komeiden pop‑idolien ja hittimusiikin tuomisen kameran eteen. Usein tuloksena on ollut skeidaa, mutta paikoin sävelet ovat osuneet kohdalleen, kuten entisen huippuohjaaja Nobuhiro Yamashitan riemastuttavassa crowd pleaserissa Linda Linda Linda (2005). Maailmalle tuntematon nuori ohjaaja Wataru Hiranami koettaa hillitympää tietä. Hän on tehnyt indie-elokuvan indie-bändistä.

The Guilties on legenda. Heitä ei oikeasti ole olemassa, mutta se ole estänyt Hiranamia kuvaamasta yhtyeestä kertovaa puolidokumentaarista elokuvaa. Autenttisuutta tavoitellen kertoja (ohjaajan nepalilainen kaveri, joka tarvitsi töitä) esittelee tuntemattoman kulttiyhtyeen katsojille. Kyse on kuitenkin vain väliin istutetuista johdannoista, jotka ryydittävät muutoin fiktioelokuvan ehdoilla etenevää teosta. Tarina jakautuu bändin ainokaisen levyn sisältämien kappaleiden mukaisesti nimettyihin episodeihin, jotka kuvaavat albumin syntyä.

The Rise and Fall of the Unparalleled Bandistä löytyy paljon hyviä seikkoja, joista sen rakenne on merkittävin. Hiranami ei yritäkään kertoa perinteisen narratiivin mukaisesti etenevää tarinaa, vaan kuvaa bändin historiaa sirpalemaisesti 5–10 minuutin otoksilla erinäisistä hauskoista ja merkittävistä tapahtumista. Lopputulos jää muodoltaan johonkin tarinaelokuvan ja sketsikoosteen välimaastoon. Jokainen episodi on kuitenkin kokonaisuuden kannalta merkittävä, ja katsojalle jätetään hieman mahdollisuutta itse hahmotella kokonaiskuvaa valmiiksi pureskellun pullamössön jauhamisen sijasta.

Elokuvansa itse käsikirjoittanut Hiranami on saanut aikaiseksi erinomaisen sympaattisia luuseribändäreitä, joiden ehdoton valoläikkä on suoraan That 70's Showsta karannut kitaristi Tanaka (Kento Hosoda). Puhumisen "sattuneista syistä" lopettanut partaheebo hoitaa kaiken kommunikoinnin kitaransa välityksellä. Soittokavereiden parista ei myöskään puutu hauskoja persoonia, joskin pirskeet hieman heikkenevät elokuvan edetessä uusien hahmojen tunkiessa mukaan tarinaan. Ohjaaja ei valitettavasti ole ymmärtänyt, ettei letkeään elokuvaan olisi pakko sisällyttää perinteisiä draamakuvioita. Ei, vaikka elokuvan nimi olisikin The Rise and Fall of the Unparalleled Band.

Paikoin turhan tutuille laduille eksyvä jälkimmäinen puolisko ei silti onnistu pilaamaan nautittavaa kokonaisuutta. Oma osansa asiassa on hieman karkealla digikuvauksella, joka tuo elokuvaan mukavaa aitouden tunnetta. Keskivertoa intiimimmän tunnelman saavuttavan kuvauksen ansiosta perinteisiinkin henkilöhahmokiemuroihin saadaan ripaus raikasta ilmaa. Ylikiillotettuja discobändileffoja onkin jo aivan tarpeeksi. Niin, ja eihän Hiranami edes päästä verratonta bändiään lavalle kertaakaan elokuvan aikana!

The Rise and Fall of the Unparalleled Band ei ole mitenkään mullistava elokuva, mutta jo pelkästään rakenteensa ja visuaalisen ulkoasunsa puolesta pienoinen piristysruiske lajityypissään. Melko tyypilliset joskin pahimmat itsestäänselvyydet välttävät juonikuviot jaksavat kantaa hyvien hahmojen ja sujuvan kerronnan ansiosta. Musiikkia ei paljoa päästä kuulemaan, mutta sympaattinen bändi on muutoin saanut osakseen miellyttävän ja paikoin hyvinkin hauskan elokuvan.