Mikko Koivisto

Live from Tokyo (2010)

Ohjaaja:

• Lewis Rapkin

elokuva arvostelu

Ohjaus: Lewis Rapkin

Tokio on vastakulttuurien kehto, mikä on nurinkurinen, mutta varsin looginen seuraus perinteisestä japanilaisesta suvaitsemattomuudesta. Itsenäisyyttä tukahduttavan arkielämän vastapainoksi vaihtoehtokulttuureja löytyy joka lähtöön, vaikkakin ne useimmiten pysyttelevät lähinnä pitkän työpäivän päätteeksi nautittavana viihteenä. Omaperäinen pukeutuminen tarjoaa yhden tavan ilmaista itseään, valtavirtaa karttava musiikkiskene toisen. Newyorkilainen muusikko ja elokuvantekijä Lewis Rapkin perehdyttää katsojat Tokion underground-musiikin pariin ohjausdebyytissään Live from Tokyo.

Itsekin Tokiossa soittaneen Rapkinin dokumentti on vauhtiin päästyään mukavaa seurattavaa – alussa hän tosin sortuu katsojan aliarviointiin ja opastaa tätä Tokion neonvaloviidakkoon kuin tämä ei olisi nousevan auringon maasta koskaan kuullutkaan. Muutamien peruskauraa edustavien aihepiirien, kuten ulkomaalaisen musiikin vaikutus japanilaisiin muusikkoihin, käsittelyn ohessa keskustellaan mm. noruma-käytännöstä, jonka mukaisesti esiintyjät joutuvat itse maksamaan klubeille elleivät lipputulot yllä vaaditulle tasolle. Bändien astellessa kameran eteen Rapkinin jättää kuitenkin tarinoinnin vähemmälle ja antaa live-musiikin puhua puolestaan. Mukaan on mahtunut parikymmentä tuntematonta suuruutta aina noise-rokkareista Japanin omaan lahjaan maailmalle, pelimuusikoihin.

Hyvän musiikin ja mielenkiintoisten persoonien esittelyn ohella Rapkin käy katsastamassa muutamat vähemmän tunnetut esiintymispaikat eri puolilta Tokiota. Tämän kaltaista seikkailullisuutta elokuvaan olisi kaivattu enemmänkin. Dokumentin informaatioarvo riippuu toki jossain määrin katsojan omasta perehtyneisyydestä, mutta viihdearvot ovat vähintään tyydyttävällä tasolla kokonaisuuden nojatessa enemmän konserttielokuvan kuin asiasisällön suuntaan. 78‑minuuttisena Live from Tokyo on mukava katsaus Japanin keskivertoa omaperäisempien muusikoiden antiin.