Mikko Koivisto

Abraxas (2010)

Ohjaaja:

• Naoki Katō

elokuva arvostelu

Ohjaus: Naoki Katō

Japanilaisten munkkien riveistä löytyy jos jonkinlaista heppua. Suomalaisen Pirjo Honkasalon dokumentti Ito – Seitti – Kilvoittelijan päiväkirja (2010) seurasi munkkibaaria pyörittävää henkistynyttä ex‑nyrkkeilijää. Esikoisohjaaja Naoki Katon fiktioelokuva Abraxas puolestaan esittelee katsojille rokkibaareista luostariin vetäytyneen entisen noise-rokkarin. Idea ei ole Katon oma, vaan perustuu tunnetun munkkikirjailija Sokyu Genyun vuonna 2001 julkaistuun romaaniin.

Abraxasin aloitus on räväkkä. Päähenkilö Jonen on metelimuusikko, joka desibelirajoitusten uhmaamisen ohella laittaa puoli näyttämöä paskaksi. Vaatteetkaan eivät tahdo pysyä esiintyessä päällä. Aikuistuminen ja burnout vievät miehen kuitenkin munkkiluostariin, missä punk rock vaihtuu rauhan ja hiljaisuuden vaalimiseen. Kestääkö miehen pää metelin puutetta ja pikkukaupungin idylliä?

Hauska idea jää Katon käsissä, ja luultavasti lähdemateriaalinkin vuoksi, toteutukseltaan puolitiehen. Abraxas yrittää liikaa olla valtavirran yleisöihin vetoava pieni suuri elokuva, jolla on sanottavaa elämästä. Jonenin arkielämässä tasapainoilu perheen, luostarin ja sisäisen palon välillä johtaa varsin perinteiseen ja valmiiksi pureskeltuun draamaan. Kohdeyleisölle juttu voi toimia yllättävän hyvin, mutta kokeneemmalle katsojalle jää helposti kompromissin maku suuhun.

Paljon hyvääkin elokuvassa silti on. Etenkin päähenkilöä esittävä tosielämän rokkari Suneohair eli Kenji Watanabe on melko mielenkiintoinen näky roolissaan. Hänen seikkailuilleen olisikin suonut enemmän kipinää. Värikylläisen filmin vaihtaminen karumpaan digivideoon ja turhanpäiväisten perhedraamakuvioiden tiputtaminen tarinasta olisi antanut elokuvalle innovatiivisemman ja hieman dokumentaarisemman ilmeen. Tällaisenaan Abraxas ei ole millään tapaa huono, mutta se on kuvallista ulkoasuaan myöten kovin turvallisen oloinen.

Poikkeus varman päälle vetämiseen nähdään lopussa. Eri tahojen vastusteluista huolimatta – ja ketään tuskin yllättäen – Jonen onnistuu lopulta tarttumaan mikkiin uudelleen. Elokuvan trailerissa käytetyn lällybiisin sijasta Jonen paukuttaa asiallista punk rokkia, joka varmasti saa kunnon äänentoiston omaavassa teatterissa useammankin katsojan peittämään korvansa. Tämän kaltaisia irtiottoja olisi kaivattu elokuvaan enemmän.

Moitteista huolimatta Abraxas on täysin mukiinmenevä mainstream-draama hyvällä päätähdellä sekä muutamalla mainiolla musiikkikohtauksella varustettuna. Viimeaikaisten tapahtumien varjossa lisämielenkiintoa elokuvalle tuovat myös sen kauniit luonnonmaisemat, jotka sijaitsevat Fukushiman prefektuurissa. Ja kyllä, median lietsomasta ydintuhopaniikista huolimatta kukat kukkivat ja elämä jatkuu Fukushimassa tänä päivänäkin!