Mikko Koivisto

A Night in Nude: Salvation (2010)

Ohjaaja:

• Takashi Ishii

elokuva arvostelu

Ohjaus: Takashi Ishii

A Night in Nude: Salvation on Takashi Ishiin pitkään odotettu paluu neo‑noirin pariin. Ohjaajan yakuza‑ ja pink-elokuvat tunnetaan maailmalla hyvin, mutta jostain syystä hänen uransa mielenkiintoisin vaihe, 1990‑luvun alkupuolen neo‑noir ‑trillerit, on jäänyt tyystin vaille kansainvälistä huomiota. Alkuperäinen A Night in Nude (1993) oli Ishiin tyylipuhtain suoritus lajityypissä. Toivoa sopii, ettei laadukas jatko‑osa kärsi samaa kohtaloa ja vajoa täyteen tuntemattomuuteen. Viime vuodet S&M ‑genressä slummailleelle Ishiille imagon kohotus olisi enemmän kuin paikallaan.

Salvationissa Naoto Takena palaa tuttuun rooliinsa nyt jo 17 vuotta edelliskerrasta ikääntyneenä. Hänen esittämänsä Muraki on yksityisyrittäjä, joka palkkiota vastaan etsii henkilöitä ja suorittaa muita hanttihommia. Naiivi ja naisiin menevä mies saa yksinkertaiselta vaikuttavan tehtävän: etsiä tuhkien ripottelun ohessa metsään hukkunut arvokas rannekello. Kyse on kuitenkin vedätyksestä. Kello on kyllä metsässä, mutta öykkärimäinen omistaja ei suinkaan potkaissut tyhjää oma‑aloitteisesti, vaan joutui kolmen naisen murhaamaksi. Nyt naiskolmikon täytyy saada ruumiinkappaleiden seassa kadonnut todistusaineisto takaisin haltuunsa. Hyväuskoinen Muraki alkaa tonkia metsiä auttamisenhalu ja löytöpalkkio mielessään.

Ishii on Salvationissa oma välittömästi tunnistettava itsensä. Metsässä ei hääritä pitkään, kun Murata alkaa sotkeutua yhä syvemmälle naisjoukkion ja yakuzoiden väliseen kädenvääntöön. Shinjukun nuhjuisissa strippibaareissa vastaan kävelee useimpien katsojien jo kuolleeksi olettama veteraaninäyttelijä Joe Shishido. Eikä Ishii kunnioita menneiden vuosikymmenten Nikkatsu-tähteä ylevällä vanhuksen roolilla, vaan on tehnyt tämän hahmosta pahimman luokan limanuljaskan. Niitä, sekä muita mielenvikaisia ja pakkomielteiden ajamia identiteettipotilaita on Ishiin Tokio täynnä.

Ero ohjaajan vanhempiin töihin on lähinnä tekninen. Filmin sijasta kuvataan nyt digille. Ratkaisu ei ole oletusarvoisesti huono, sillä terävä digivideo voi parhaimmillaan olla jopa filmiä pätevämpi formaatti henkilövetoisia elokuvia kuvatessa. Salvationissa kuvallinen ulkoasu on kuitenkin omituisen harmaa, mikä ei täysin sovi yhteen Ishiin pohjimmiltaan varsin romantisoituun ja elokuvamaiseen tyyliin. Hyvältä elokuva toki näyttää tällaisenaankin kuvien pursutessa neonvalojen täyttämiä katuja ja harkiten valaistuja sisätiloja. Silti ei voi olla muistamatta, että filmille kuvattu alkuperäinen elokuva oli visuaalisesti paitsi siistimmän näköinen, myös yksityiskohdiltaan huolitellumpi. jatko‑osassa budjettitekijät lienevät asettaneet rajoituksensa kuvallisen ilmeen hiomiselle.

Käsikirjoittajana Ishii on aina ollut pätevä, ja niin myös tällä kertaa. Hahmovetoinen jännitystarina kantaa hyvin, joskin aivan lopussa Ishii astuu hieman junnaavaan psykologiapommiin. Lopetus on myös siinä mielessä ongelmallinen, että Murakin motiivien täydellinen ymmärtäminen edellyttää alkuperäiselokuvan näkemistä. Henkilöhahmot ja näyttelijät ovat kuitenkin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta hyviä. Pääosassa erinomaista työtä tekevä Takenaka onnistuu välittömästi saamaan katsojan sympatiat puolelleen. Takenaka on Japanin aliarvostetuimpia miesnäyttelijöitä, ja on viime vuosina keikkaillut lähinnä televisiossa sekä cameo-rooleissa Noboru Iguchin elokuvissa. Salvation on näyttelijän ystäville mukavaa herkkua.

Takenakan vastaparina nähdään tätä 30 vuotta nuorempi Hiroko Sato, joka on sanalla sanoen uskomaton ilmestys. Entinen gravure-idoli on laitettu haastavaan rooliin, josta hän selviytyy hieman yllättäen kunnialla. Huomio uhkaa silti jatkuvasti kiinnittyä näyttelijättären ulkomuotoihin, joita Ishii antaumuksella esittelee. Japanilaisen elokuvasensuurin heikkenemisen myötä ohjaajan ei enää tarvitse piilotella paljasta pintaa samoissa määrin kuin ennen. Ishiin tuoreempien elokuvien kohdalla onkin ollut havaittavissa ollut selvää takaisinmaksun mentaliteettia.

Satoa heikommin pärjäävät naiskolmikon kaksi muuta jäsentä, jotka etenkin loppua kohden nousevat jarruttamaan muuten sujuvasti rullaavaa tarinaa. Elokuvan rytmitys riippuu tosin katsotusta versiosta. Alkuperäinen teatterileikkaus on 126‑minuuttinen, muutama kuukausi sen jälkeen teattereissa uusintajulkaisuna ensi-iltansa saanut Director's Cut puolestaan sitä 19 minuuttia pidempi. Ishiin ohjaajanversio syventää melko paljon Saton hahmoa, mikä on sinänsä mielenkiintoista, mutta johtaa myös tiettyyn alleviivaamiseen sekä kokonaiskeston kasvuun entisestään. Pidempi versio on kuitenkin myös selvästi graafisempi sisältäen useita alkuperäisestä R‑15 ‑versiosta sensuroituja otoksia.

Useimpien Takashi Ishii ‑elokuvien tapaan A Night in Nude: Salvation jää hieman epätäydelliseksi. Venyneen loppuhuipennuksen jälkeen tosin jo nokkela lopputekstijakso palauttaa yleistunnelmat sille korkealle tasolle, jolla ne valtaosan ajan elokuvasta ovat. Heikkouksistaan huolimatta A Night in Nude: Salvation on raskaan kaliiperin neo‑noir ‑trilleri ja Ishiin selvästi mielenkiintoisin elokuva vähintään kymmeneen vuoteen.