Julkaistu:


The Man Who Saw Frankenstein Cry (2010)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Ohjaus: Ángel Agudo

kuvituskuva

Marraskuussa 2009 edesmennyt Jacinto Molina alias Paul Naschy oli espanjalainen kauhuikoni ja tuhansien kasvojen mies. Frankensteinin hirviö, kreivi Dracula, The Wolfman, Notre Damen kellonsoittaja, lista on loppumaton. Ohjaajana ja käsikirjoittajanakin toimineen Naschyn yli sadan elokuvan filmografiasta onkin vaikea löytää keskeisiä kauhuelokuvien hahmoja, joita mies ei olisi 1960‑luvun alussa käynnistyneellä elokuvaurallaan esittänyt. Usein käytetty sanonta "Espanjan Lon Chaney" ei tee kummallekaan näyttelijälle täyttä oikeutta, mutta Naschyn hartaan ja omistautuneen ihailijajoukon mielestä hän pesi sellaiset tekijät kuten Boris Karloff tai Christopher Lee näiden omissa leipälajeissaan mennen tullen.

Espanjalainen Ángel Agudo on Paul Naschyn omaelämäkerran kirjoittaja ja The Man Who Saw Frankenstein Cry ‑dokumentin ohjaaja. Naschy oli Agudolle ohjaajan omien sanojen mukaan kuin oma isä sekä suuri innoittaja, ja rakkaus aiheeseen paistaakin dokumentista läpi. Agudon ohjaustyö on sinänsä varsin tavanomaisesti toteutettu dokumentti puhuvine päineen, joista iso osa on tuttuja naamoja vastaavista tuotannoista. Lieviä ylisanoja käyvät kuvassa vuorotellen lausumassa mm. Caroline Munro, Joe Dante ja John Landis. Viimeksi mainitun eduksi on tällä kertaa sanottava, että mielipuolinen hohotus ja syljen sekainen yli‑innokkuus loistavat poissaolollaan: Landis on maltillisen asiallinen.

Dokumentin pelastaa kuiville kunnioitettava määrä katkelmia Naschyn tunnetuimmista tai "tunnetuimmista" elokuvista 60‑ ja 70‑luvuilta, mielenkiintoisten taustatietojen kera. Niitä olisi seurannut vaikka kuinka pitkään. Naschyn elokuvien saloihin perehdyttää dokumenttia isännöivä Mick Garris.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

personLinks