Julkaistu:


Rabies (2010)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Aharon Keshales, Navot Papushado

Rivoli-teatterin iso sali on vain puolillaan katsojia. Fantasporton keskiviikon iltapäivänäytöksenä on luvassa israelilainen kauhuelokuva, maan ensimmäinen laatuaan ja vieläpä ensiesityksessään kotimaansa ulkopuolella. Kun silmiin oli ennen näytöstä vielä osunut jonkun kaikkivoipaisen internet-kriitikon totaalinen lyttäys elokuvasta, eivät odotukset olleet mitenkään huiman korkealla.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Onneksi edellä mainittu kirjoitus osoittautui jonkun täydellisesti yössä olevan henkilön hengentuotteeksi ja Rabies nokkelaksi, tunnelmalliseksi ja pirullisen hauskaksi slasheriksi, joka kääntää genren konventioita välillä päälaelleenkin. Israelilaisten Navot Papushadon ja Aharon Keshalesin yhdessä kirjoittama ja ohjaama hepreankielinen Rabies on lähes täydellinen festarielokuva, se yllättää myönteisesti vailla ennakkotietoja ja ‑odotuksia olevan katsojan ja haistattaa kielimuurillekin pitkät.

Rabies oli talvella yllätyshitti kotimaassaan. Todella pienellä budjetilla yhdeksässätoista päivässä kuvattu elokuva nousi teatterikierroksellaan maansa kaikkien aikojen suosituimmaksi ja katsotuimmaksi kauhuelokuvaksi. Tätä voi pitää pienoisena saavutuksena, koska mukana laskuissa ja vertailussa ovat vain ulkomaiset tuotannot kuten hyvin menestynyt Saw-elokuvasarja. Kyseessä on todellakin pioneerityö, ensimmäinen Israelissa valmistunut lajityyppinsä edustaja. Perinteitä ei tämänkaltaisten elokuvien teossa maassa ollut, ne oli luotava itse.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Papushado ja Keshales ovat toki Bavansa, Argentonsa, Craveninsa, Romeronsa jne. katselleet. Rabiesin henkilögalleriaan kuuluu oikeaoppiseen slasher-tyyliin nuoria aikuisia metsän keskellä, seksiaddikti poliisi, metsänvartija koirineen sekä metsään katalia loukkujaan virittelevä sarjamurhaaja. Kaikki ei välttämättä ole kuitenkaan sitä miltä näyttää; elokuvan nimi sisältää vahvaa symboliikkaa ja kun tunteet nousevat pintaan, jokainen hahmo on potentiaalinen henkisen raivotaudin kantaja.

Metsän keskeltä löytyvä julman hauskoja hetkiä tarjoava miinakenttä ja herkullisen satiirin mahdollistavat Israelin eturivin elokuva‑ ja saippuasarjanäyttelijät ovat yksi esimerkki Papushadon ja Keshalesin elokuvan terävästä toteutuksesta. Näyttelijät kuten Lior Ashkenazi, Ania Bukstein ja Danny Geva (mainiossa vittupääpoliisin roolissa) lähtivät suunnilleen ilmaiseksi mukaan, koska he kaikki halusivat olla mukana jossakin sellaisessa, mitä maassa ei ole aiemmin tehty. Kansalle tuttujen kasvojen kohteleminen miten sattuu ja tapattaminen valkokankaalla juuri silloin kun elokuvantekijöitä huvittaa, välttää kaiken ennalta-arvattavuuden erittäin tehokkaasti.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Rabies on jo kahdella lyhytelokuvallaan New Born (2006) ja Zeitgeist (2007) kansainvälistä mainetta niittäneen Papushadon ja Keshalesin ensimmäinen pitkä elokuva ja kuvattu budjettisyistä ainoastaan päiväsaikaan luonnonvaloa käyttäen. Se ei laske elokuvan tehoja tippaakaan, mutta epäilemättä parivaljakolla on seuraavaa elokuvaa tehdessään vähän enemmän valinnan varaa tällaistenkin seikkojen suhteen.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria