Mikko Koivisto

Zebraman 2: Attack on Zebra City (2010)

Ohjaaja:

• Takashi Miike

elokuva arvostelu

Ohjaus: Takashi Miike

Poliittinen seepraseikkailu edustaa tämän päivän keskivertoa mielenkiintoisempaa joskaan ei parasta Takashi Miike ‑elokuvaa. Vuoden 2004 Zebramanissa ensi kertaa supersankariasun päälleen vetäneellä nimihenkilöllä ei tällä kertaa pyyhi kovin kehuttavasti: identiteetti on paljastunut eikä roskienkaan viemisestä tule enää mitään lehdistön kansoittaessa etupihaa. Päivä huononee entisestään hullun poliitikon kaapatessa Zebramanin. Sankarin supervoimat varastetaan, ja 15 vuoden vankeuden jälkeen puhki kulutettu ukko potkaistaan kadulle kuolemaan.

Vuonna 2025 Tokio on muuttunut. Zebra Cityksi uudelleen nimettyä metropolia hallitsee läpimätä kuvernööri, jonka vallan salaisuus piilee uudessa Zebra Time ‑teknologiassa. Kahdesti vuorokaudessa koko kaupunki eristetään valtavan energiakupolin sisään. Ulkonaliikkumiskiellon aikaan kuvernöörin komentamat poliisivoimat harjoittavat mielipuolista oikeutta teloittamalla kaikki vastaan tulevat rikolliset ja epäillyt. Ihmiset nielevät taitavan mediapelurin harjoittaman diktatuurin ja palvovat tämän pop‑diiva ‑tytärtä, Zebra Queenia.

Nykyään pääsääntöisesti valtavirran elokuvia ohjaava Miike sai Zebramanin jatko-osan tekemiseen kohtalaiset resurssit, mutta lopputulos eroaa odotetusta. Parin vuoden takaisen Yattermanin (2009) hillittömästä sarjakuvailottelusta ei ole tietoakaan. Miike ja käsikirjoittaja Kankuro Kudo ovat valinneet lajityypikseen politiikan.

Zebraman 2 on ovelimmillaan kuvatessaan Zebra Cityn valtapolitiikkaa. Vitsi menee luultavasti kansainvälisiltä yleisöiltä ohi, sillä kyse on suorasta rinnastuksesta oikean Tokion nykypolitiikkaan. Mm. Midnight Eyen kriitikko Tom Mes on nostanut esiin Zebraman 2:n pahan kuvernöörin selkeät yhtäläisyydet Tokion hallitsevaan kuvernööriin Shintaro Ishiharaan. Legendaarisen Nikkatsu-tähti Yujiro Ishiharan veli ja kolmatta kauttaan istuva "julkkiskuvernööri" on poliittisen uransa aikana mm. kieltänyt Nankingin verilöylyn, haukkunut hedelmällisyysiän ohittaneet naiset hyödyttömiksi synnintekijöiksi ja kirjoittanut kirjan amerikkalaisten tyhmyydestä.

Lukemattomista skandaaleistaan huolimatta yhä virassaan jatkava Ishihara on taitava showmies, joka ajaa uusien kasinoiden rakennuttamista, vastustaa homoseksuaaleja ja muita mielestään mielenvikaisia, sekä törsää rahaa ylellisiin lomamatkoihin. Hän on myös perhekeskeinen mies, aivan kuin Miiken fantasiavastine. Zebramanissa kuvernöörin suojeluksessa poliitikot saavat raiskata naisiaan – aihe, josta Ishiharakin on kirjoittanut hämmentävän monta kirjaa – ja oman tytön uraa avitetaan vaikka murhalla. Tosielämän Ishihara ei onneksi tiettävästi tapattanut ketään nimittäessään oman poikansa kansainvälisen taideprojektin johtajaksi – turhista muodollisuuksista toki välittämättä.

Zebramanissa koko Ishihara-yhteys on toki virallisesti pelkkää yhteensattumaa, mutta teoria kannattaa pitää mielessä, sillä se on elokuvan ehdottomasti parasta antia. Supersankariseikkailuna Zebraman 2 ei ole kovin kummoinen. Toimintaa siinä on hämmentävän vähän, eikä vanhoja tokusatsu-televisiosarjojakaan parodioida kovin lennokkaasti. Miikemäisittäin suuri budjettikin jää visioon suhteutettuna hieman vajaaksi. Parhaimmillaan cgi‑efektit ovat lähellä Hollywood-tasoa, mutta komeaa Zebra Cityä ei ole onnistuttu piirtämään kuin muutaman kohtauksen taustalle. Osa tarinasta tapahtuu suorastaan lannistavan arkisissa kulisseissa.

Turhan usein elämää pienemmäksi jäävien taustojen vastapainoksi rahaa on tajuttu polttaa tekniikkaan sekä taiteelliseen suunnitteluun. Varjoilla sekä mustalla ja valkoisella pelataan näyttävästi, ja tarinaan mukaan kirjoitetut Zebra Queenin musiikkinumerot ovat visuaalisesti hulppeaa jälkeä. Politikoinnin ohella ja sitä myös vahvasti sivuten yksi Kudon ja Miiken hauskimmista ideoista onkin ollut sulauttaa viihdeteollisuus ja politiikka Zebramanin sisäisessä maailmassa. Kuvernöörin komentamat naamioidut tappajat toimivat jopa taustatanssijoina Zebra Queenin konserteissa ja musiikkivideoilla silloin kuin eivät ole kaduilla murhaamassa ihmisiä.

Tarina ja henkilöhahmot jäävät Kudon ja Miiken käsissä melkoisen pahvisiksi. Urallaan pitkälti toista sataa elokuvaa tehnyt ja lähes aina mainio Sho Aikawa on roolissaan juuri niin hyvä kuin käsikirjoitus antaa periksi, mikä ei ole erityisen paljoa. Parhaan vitsinsä Aikawa lohkaisi vasta elokuvan jälkeen todettuaan vaativansa nimensä kirjattavaksi Guinnessin ennätysten kirjaan maailman vanhimpana stunttivaarina, koska hän suoriutui elokuvan stunteista itse. Eipä sillä, että kyseessä oikeasti olisi mikään huikea saavutus. Mieluummin Aikawalle olisi suonut enemmän näyttelemistä kun hätäisesti kuvattua toimintaa.

Zebraman 2:ta on ymmärrettävistä syistä kuitenkin markkinoitu sillä, mikä myy Aikawan kurttuista karismaa paremmin, eli Zebra Queenia esittävän Riisa Nakan mustaan nahkaan väljästi verhotulla kropalla. Valokeilaroolisuoritus ei seksikkyyden ohella perustu niinkään hahmon taikka näyttelijätyön erinomaisuuteen kuin näyttelijän muodonmuutokseen. Suloista aikamatkaajakoulutyttöä fantasiasöpöily The Girl Who Leaped Through Timen tuoreimmassa live-action sovituksessa (2010) esittänyttä Nakaa ei ole heti uskoa itsekseen murhanhimoisen Zebra Queenin osassa.

Elokuvan soundtrackillekin kaksi kohtalaisen hyvää kappaletta esittävä Naka ei ole tarinan ainoa silmänruokaa tarjoava nahkaihme. Kuvernöörin eliittijoukoista erottuu edukseen kolmen kovan tytön muodostama Zebra Mini-Skirt Police ‑yksikkö. Elokuvassa rikollisen vähälle huomiolle jäävää kolmikkoa ei palkattu pelkiksi statisteiksi, vaan he tähdittävät omaa spin‑off ‑elokuvaansa Revenge of the Zebra Miniskirt Police, joka julkaistiin dvd:llä juuri emoteoksen teatteriensi-illan alla.