Kalle Karinen

Tropa de Elite (Eliittijoukot, 2007)

Ohjaaja:

• José Padilha

elokuva arvostelu

Ohjaus: José Padilha

Rio de Janeiron hienoimmilla paikoilla eivät asukaan rikkaat. Parhaimmat näköalat tarjoavien kukkuloiden rinteet ovat favela-nimellä kutsuttujen slummien peitossa. Poliisi ei näihin paikkoihin normaalioloissa mene, ja järjestystä niissä ylläpitävät usein huumekartellit. Tropa de Elite perustuu pitkälti tositapahtumiin. Vuonna 1997 Paavi oli tulossa Rioon ja halusi majoittua hankalassa paikassa: vaarallisen Morro da Babilônian slummin lähellä. Aseistettuja huumediilereitä vilisevä kukkula oli siivottava, ja työ lankesi poliisin erikoisjoukoille, BOPE:lle.

Kapteeni Nascimento (Wagner Moura; Carandiru, 2003) palaa töistä toistuvasti pinna kireänä, nappailee lääkkeitä ja huutaa vaimolleen. Erään favela-keikan jälkeen operaation seurauksena kuolleen teinipojan äiti saa herätetyksi uuden tunteen tässä paatuneessa väkivallan ammattilaisessa: jonkinlaisen omantunnon tuskan. Lisäksi Nascimento on tulossa isäksi ja haluaa eroon vaarallisesta työstään. BOPE-joukot ovat kuitenkin enemmän kuin työpaikka: operaatioissa luotetaan henki kavereiden käsiin, ja toisaalta "mikä tapahtuu keikalla, pysyy keikalla" ‑periaatteen mukaisesti poliisitoverien ylilyöntejä katsotaan läpi sormien.

Tässä kohtaa kuitenkin piilee vaara lipsumisesta pimeälle puolelle. Siksi Nascimenton on löydettävä kunnollinen seuraaja, korruptiolle immuuni oikeudenpuolustaja. Harvinaisen rankan, aivopesua lähentelevän koulutusleirin jälkeen vaihtoehtoja on kaksi: yksinkertainen ja suoraviivainen toiminnan mies Neto (Caio Junqueira; Central do Brasil, 1998) sekä älykkäämpi, lakia opiskeleva Matias (André Ramiro). Näyttävillä baile funk ‑bileillä alkava elokuvan alkujakso päättyy luotisateeseen ja antaa maistiaisen molempia odottavasta tulikokeesta.

José Padilha kuljettaa taitavasti useita limittyviä tarinoita samaan aikaan. Keskivaiheilla tosin fokus siirtyy liikaa rasittavaan autokorjaamokusetussivujuoneen, mutta lopussa langat nivotaan taas yhteen ja hermopaine yltyy hurjaksi. Välillä elokuva sortuu dialogissaan hivenen liian saarnaavaksi ja venyttää uskottavuuden rajoja, etenkin kun hyvistä perheistä tulevat yliopisto-opiskelijat väittelevät poliisitaustansa salaavan Matiaksen kanssa poliisin roolista Rion ongelmavyyhdissä, ja samaan aikaan itse aiheuttavat inhimillisiä tragedioita slummeissa ostelemalla surutta pilveä niissä majailevilta diilereiltä. Alun perin Tropa de Eliten pääosassa pitikin olla Matias, mutta myöhäisessä vaiheessa mukaan tuotu Bráulio Mantovani (City of God, 2002) teki käsikirjoitukseen muokkauksia, jonka seurauksena Wagner Mouran hahmo pääsi varastamaan shown. Toki oma osansa tässä oli sillä, että Moura muutenkin häikäisi tuottajat kylmäävän intensiivisellä roolisuorituksellaan. Roistopuolelta muistettavin hahmo on julma ja hermoheikko Baiano (Fábio Lago; City of Men, 2007).

Ääniraidalla soi adrenaliinipitoista musiikkia, kuten elokuvan kautta uuteen suosioon klubihitiksi noussut tuliaseita sanoituksessaan ylistävä "Rap das Armas", joka tosin sensuroitiin elokuvan viralliselta soundtrack-levyltä väkivaltaa ihannoivana.

Yli 11 miljoonaa brasilialaista ehti nähdä elokuvan ennen sen ensi-iltaa tekstitysfirmasta vuotaneilta piraattikopioilta. Heistä kolmasosa halusi vielä nähdä saman teatterissa ja sana "Brasilian kovimmasta leffasta" levisi laajalti. Näin vuodosta muodostuikin erittäin tehokas markkinointikeino ja elokuvasta rahasampo.

Elokuvan pohjana ollut kirja Elite da Tropa perustuu Rion entisen turvallisuuspomon ja kahden entisen BOPE-kapteenin tositarinoihin ja paljastuksiin. Elokuvaversioonkin on päätynyt paljon karuja anekdootteja huumesodasta: esimerkiksi viitteet oikeisiin jengeihin, ja informanttien ja muiden onnettomien kohtalo "microwaving", eli elävältä polttaminen autonrenkaiden sisään.

Tropa de Elite on herättänyt hämmennystä ja väärinkäsityksiä. Fasismisyytökset eivät ole yllättäviä. Elokuva hehkuttaa häpeilemättä BOPE-joukkojen murhaavaa tehokkuutta ja saa homman näyttämään coolilta. Pitkässä koulutusjaksossa upseerit kehuvat rääkin olevan rankempi kuin Israelin puolustusvoimilla. Kuolleen BOPE-miehen hautajaisissa arkun päällä on Brasilian lippu, jonka päälle asetetaan BOPE:n pääkallolippu. Mustapukuiset miehet liikkuvat taktisissa jonoissa faveloissa ja ampuvat epäillyt välittömästi automaattiaseilla.

Tropa de Eliten voi vaivatta katsoa oikeistolaisena toimintaelokuvana, jos ei halua nähdä ohjaajan mukaan ujuttamaa teemaa ihmisyyden hylkäämisen prosessista tai edes poliisikorruption osoittamisesta. Berliinin filmifestivaalien jury ei mennyt tuohon lankaan, ja Tropa de Elite nappasi Kultaisen karhun vuonna 2008. Varma ohjaaja Padilhan tarkoitusperistä voi olla vasta kun tutustuu hänen haastatteluihinsa ja muihin teoksiin. José Padilhan kaikki työt ovat loppuun asti mietittyjä, kunnianhimoisia ja sisältävät aina rakentavaa yhteiskunnallista pohdintaa. Esimerkiksi mustavalkoisena kuvattu dokumenttielokuva Garapa (2009) kertoo äärimmäisestä köyhyydestä ja nälästä Brasilian maaseudulla.

Ensisijaisesti Tropa de Elite on kuitenkin helvetillisen tiukka toimintadraama. Jo pelkkä kuvaaminen aidoissa slummeissa sisälsi monenlaisia vaaratilanteita, ja tämä heijastuu elokuvaan kuumottavan autenttisena tunnelmana. Tosielämässä BOPE:n toiminta todellakin rauhoitti lopulta Morro da Babilônian, mutta faveloita on Riossa arviolta kuutisen sataa. Vuonna 2010 ilmestyi suora jatko‑osa Tropa de Elite 2: O Inimigo Agora é Outro, jossa siivotaan faveloiden lisäksi niitä synnyttäneitä valtarakennelmia.