Julkaistu:


The Stool Pigeon (2010)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Dante Lam

The Stool Pigeon on tyylipuhdas rikoselokuva, jossa poliisin ilmiantaja nostetaan sympaattiseen rooliin. Hongkongiin sijoittuva elokuva jatkaa ohjaaja Dante Lamin ja käsikirjoittaja Jack Ng:n (The Beast Stalker, 2008) hedelmällistä yhteistyötä. Käsikirjoitukseen ahdettu hahmojen taustojen selvittely ja sivujuonteet vievät huomiota pois sinänsä suoraviivaisesta perusjuonesta. Nautinnollisia toimintakohtauksia riittää kuitenkin tarpeeksi ja lopussa nähtävä välienselvittely palkitsee katsojan vimmaisuudellaan. Paikoin mieleen tulee jopa John Woon vanhat toimintaklassikot.

Komisario Don Lee (Nick Cheung) luottaa ilmiantajien käyttöön työssään. Hän värvää Ghost Jr:in (Nicholas Tse) soluttautumaan Barbarian-nimisen gangsterin (Yi Lu) johtamaan jalokiviryöstäjäliigaan. Panokset ovat äärimmäisen kovat ja pienikin virhe tarkoittaa vainoharhaisen Barbarianin hermostumista. Don Leen aiemmin urallaan tekemien virheiden kautta syntyneet kalvava syyllisyyden tunne ja epäonnistumisen pelko nousevat juonen kantavaksi voimaksi.

kuvituskuva

The Beast Stalkerista tuttujen pääosanäyttelijöiden suoritukset onnistuvat kannattamaan elokuvaa parin potentiaalisen suvantokohdan ylitse. Lamin vakiokuvaaja Kenny Tse vangitsee erityisesti Hongkongin yössä kuvatuissa kohtauksissa kaupungin rähjäisen glamourin ja saa kuvan näyttämään miellyttävän rakeiselta. Toiminnallisia huippukohtia The Stool Pigeonista löytyy, mutta kokonaisuutena elokuva jää harmittavan tasapaksuksi eikä nouse missään vaiheessa haluamallaan tavalla lentoon.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

choreographers

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria