Esa Meisalmi

Angel Heart (Noiduttu sydän, 1987)

Ohjaaja:

• Alan Parker

elokuva arvostelu

"You know, some religions think that the egg is the symbol of the soul, did you know that?"

Harry Angel (Mickey Rourke) on hampuusinoloinen yksityisetsivä 50‑luvun New Yorkin sivukujilta. Hän tietää miten tyydyttää jokapäiväiset tarpeensa, muttei sen enempää. Mies vaikuttaa tasapainoiselta toisen maailmansodan rintamilla koetuista kauheuksista huolimatta. Tilanne muuttuu, kun hän saa toimeksiannon rikkaalta asianajaja Louis Cyphreltä (Robert De Niro), joka pitää kananmunista ja filosofiasta.

Lähtölaukauksena elokuvalle toimiva toimeksianto koskee vuosia sitten jäljettömiin kadonnutta suosikkilaulaja Johnny Favoritea. Tämä on löydettävä hinnalla millä hyvänsä, sillä herra Cyphrellä on velanperintä kesken. Simppelihkö mysteeritarina muuttuu suurten henkien veriseksi taistoksi, kun Favoriten tuntemia ihmisiä aletaan tappaa Angelin kuulusteltua heitä. Onko kyseessä jälkiään peittelevä murhaaja? Onko Johnny Favorite myös uhri? Kuka Johnny Favorite edes on? Angelin kysymysten hakumatkaa säestää Trevor Jonesin (The Last of the Mohicans, 1992) dramaattisesti pauhaavan scoren ohella New Orleansin mustan väestön perinteikäs rhythm and blues.

Alan Parker (Keskiyön pikajuna, 1978) ohjaa William Hjortsbergin romaanin pohjalta Angel Heartista sulatusuunimaisen katsauksen uskontojen ja okkultismin mieltä rappeuttaviin vaikutuksiin. Parker kuljettaa Angelia uskonnollista symboliikkaa pursuavan jäljittämistehtävänsä puitteissa sivistyneempien valtauskontojen kautta syvän etelän luonnonuskontoihin, satanismiin ja voodooperinteisiin saakka. Favoriten jäljittäminen taantuu näennäiseksi sivujuoneksi, jonka varjolla Parker voi ruotia rauhassa päähenkilönsä rituaalinomaista todellisen minän etsimistä lupsakan kuoren alta. Samalla kaivetaan luurangot kaapista amerikkalaiselle mainstream-elokuvalle epätyypillisen ruumis‑ ja seksikuvaston myötä. The Cosby Show'sta tuttu Lisa Bonet on varmastikin aiheuttanut muutamia sydämentykytyksiä sarjan tuottajille.

Parker luotaa filmatisoinnissaan ihmisen luonnollista taipumusta hakea erilaisin tavoin lohdutusta tai vakautta arkielämään ylemmistä, sanoinkuvaamattomista voimista. Hän ei pidä onnistuneena kehityksenä kaikkien puolustusmekanismien vastaista täydellistä alistumista ihmistä pettävälle huuhaalle. Toivoa ei anneta fundamentalistisesta, mädättävästä uskonnollisuudesta, joka vie Angelin tutkimukset väistämättä uhrausmentaliteettia uhkuvaa mielisairautta kohti. Parker sivuaa myös hyväksikäytön teemoja materialistisesta riistosta seksuaaliseen mielihyvään, jopa insestiin asti.

Harry Angel on Hollywood-koneiston ulkopuolella pysyttelevälle Parkerille mieluisa hahmo käsiteltäväksi. Raymond Chandlerinsa lukenut ohjaaja vertaa demoniensa kanssa kamppailevaa päähenkilöään itsensä rahan vallalle ja pinnalliselle kunnialle myyviin, sielunsa paholaiselle menettäneisiin staroihin. Rinnastus tällaisenaan tuntuu kovinkin karkealta, vaikka instituutioiden valta yksittäisiin ihmisiin ei luonnollisempaa kehitystä voisi mukailla. Näin latteaksi naljailuksi elokuva ei silti kutistu vaan taustalla piilee varsin spiritualistisia, hyviin tekoihin ohjastavan henkisen kasvun kiemuroita. Seuratessaan Angelin vaiheittaista valaistumista katsoja tulee kokemaan ilmat pihalle lyövän efektin.

Näyttelijävalinnat elokuvassa ovat kohdallaan, sillä eksentrisestä persoonastaan tunnettu uransa kirkkainta vaihetta elänyt Rourke on ytimiä vavisuttelevassa pääroolissaan ilmiömäisessä vedossa. Triviatietona kulissien takaa mainittakoon, että Parker pidättäytyi kuvauksissa ohjaamasta De Niroa, jolloin näyttelijä sai mahdollisuuden yllättää Martin Scorsesea luonnehtivalla tulkinnallaan. Suoritus on vähäisestä ruutuajasta huolimatta majesteetillinen.

Angel Heart ei ole etappijuoksua mukailevana juonielokuvana parhaimmillaan. Parkerin mukavuusalue löytyy kahden (mustavalkoisen) vastavoiman, hyvän ja pahan, välisistä juttelutuokioista sekä yksityiskohtaisesta tematiikasta. Juonen ainoa rakenteellinen heikkous näkyy lopussa valitettavana amerikkalaisena perisyntinä eli lankoja hätäisesti punovana, joskin itsessään tehokkaana, selitysmontaasina. Erityinen plussa tulee Parkerin riitaisan aiheen maanläheisestä, mutta pirullisesti hymyilevästä käsittelytavasta. Ihminen on oma lihallistunut jumalansa, ykseytensä, ja saatana vain takaraivossa omantunnon tavoin kolkutteleva pahuus.

Angel Heart on Jim Jarmuschin sielunvaelluselokuva Dead Manin (1995) ja Adrian Lynen Jacob's Ladderin (1990) tärähtäneempi isoveli. Se on tunnelmallinen kauhuelokuva, joka kertoo näyttävin visuaalisin keinoin mielensisäisestä kadotuksesta vailla kuoleman tarjoamaa synninpäästöä.