Julkaistu: 2011-02-11T09:37:07+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Dick Randall
Suomessakin 1970‑luvun puolivälissä valkokankaalla nimellä Frankensteinin hirviöt käväissyt italohalpis on yksi lukuisista variaatioista tutusta, Mary Shelleyn romaaniin etäisesti perustuvasta aiheesta. Ja mitä todennäköisimmin myös pölhöin sellainen.
Frankenstein's Castle of Freaksin ulospano ja konsepti on kupattu brittiläisen Hammer-yhtiön goottityylisistä kauhuelokuvista sillä erotuksella, että tyyli ja kauhu loistavat poissaolollaan. Pääpaino on törkeilevässä hölmöilyssä höystettynä enemmän kuin ripauksella kömpelyyttä ja tahatonta huumoria. Näillä aineksilla on ennenkin saatu aikaan viihdyttävää ja virneen kasvoille tuovaa b‑elokuvaa, ja kyllähän haudanvakavasti roolinsa heittävien näyttelijöiden toiminnasta ja yleisestä käsittämättömyydestä saa hyvänä päivänä jotakin irti.
Italiankielinen alkuperäisnimi Terror! Il castello delle donne maledette viittaa kirottujen naisten linnaan, jota isännöi tiedemies kreivi Frankenstein (kansainvälisen näyttelijäuran luonut Rossano Brazzi), oletettavasti jossakin päin 1700‑luvun Eurooppaa. Luonnollisesti, ja ajalle ominaisesti, seudun luolissa asustelee villejä neandertalinihmisiä, joilla ikuisen elämän arvoitusta ratkova Frankenstein tekee ihmiskokeitaan. Apunaan tiedemiehellä on mm. viekas ja pervo, nekrofiilistelyynkin taipuvainen kääpiö Genz (Michael Dunn) sekä naisten bitchsläppäilyyn mieltynyt sadisti kyttyräselkä Kreegin (eksploitaatiokasvo Xiro Papas, SS Hell Camp, 1977). Linnan kirottujen naisten virkaa toimittavat Frankensteinin tytär Maria (Simone Blondell) ja tämän ystävätär, kreivinkin kanssa vehtaava Krista (Christiane Royce).
Olematon juonikuvio ei kuulu monien unohtumattomien eksploitaatioelokuvien tuottajana toimineen Dick Randallin ainoan ohjaustyön mainitsemisen arvoisiin puoliin. Paljasta pintaa, kuivakkaa näyttelemistä, ankeaa dubbausta, riipivän huonoa maskeerausta sekä omituisesti pulputtavaa ja vinkuvaa low‑fi ‑ääniraitaa on tarjolla sitäkin enemmän. Ook‑nimistä luolamiestä esittävä ja monessa mukana ollut näyttelijäveteraani Salvatore Baccaro oli myöhemmin ehkä vain hyvillään, että hänet on elokuvassa kreditoitu Boris Lugosiksi. Ja kyllä. Hän ääntelee "ook, ook!"
Kotimaisia dvd‑ julkaisuja elokuvasta ei ole. Raro Videon aluekoodivapaa italialaisjulkaisu on ainoa, josta löytyy tönkön enkkudubin lisäksi myös italian‑ ja ranskankieliset ääniraidat. Something Weirdin jenkkilevy sisältää kohtuullisen määrän ekstroja, joilla ei tosin ole mitään tekemistä itse elokuvan kanssa.
Frankenstein's Castle of Freaks löytyy dvd:nä myös Shout! Factoryn julkaisemassa Elvira's Movie Macabre ‑sarjassa, jossa elokuvan voi halutessaan katsoa Cassandra Petersonin Elvira-hahmon houstaamana ja tämän kommenttien kera.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria