Julkaistu: 2011-01-31T14:56:21+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Wanuri Kahiu
Taistelu puhtaasta vedestä on johtanut kolmanteen maailmansotaan ja maaperä on saastunut. Päähenkilö Asha asuu ulkomaailmasta suljetussa kompleksissa, jossa niukkojen luonnonresurssien kanssa kamppailu on johtanut matriarkaaliseen dystopiaan. Arkirutiinit pyörivät suljetussa ekologisessa systeemissä veden kierrättämisen ympärillä. Muutoksesta ja paremmasta maailmasta haaveilu on tabu.
Kenialaisen naisohjaajansa Wanuri Kahiun pan‑afrikkalaiseksi sanoma post-apokalyptinen lyhytelokuva Pumzi onnistuu lunastamaan eksoottisen taustansa asettamat odotukset. Mieleenpainuvinta elokuvassa ovat afrofuturistiset visuaaliset elementit puvustuksessa, lavastuksessa ja maisemissa sekä botswanalaisen mallin Kudzani Moswelan vahva roolisuoritus Ashana. Elokuva on kuvattu pienillä resursseilla mutta ilmeisen ammattitaitoisesti Kapkaupungissa eurooppalaisella rahalla. Taustalta löytyy mm. Goethe-instituutti.

Elokuvansa itse kirjoittava Kahiun vaikuttaa sekä teknisesti että dramaturgisesti lahjakkaalta tekijältä. Hän yrittää parhaillaan saada rahoitusta kokoillan elokuvaan samasta aiheesta. Kahiunin ensimmäinen täyspitkä ohjaustyö From a Whisper (2008) voitti tärkeimmät palkinnot 2009 African Movie Awardseissa. Pumzi taas voitti parhaan lyhytelokuvan palkinnon Cannes Independent Film Festivalilla.
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria