Julkaistu:


Black Swan (2010)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Darren Aronofsky

Tinkimättömänä tunnettu Darren Aronofsky on happoisesta debyytistään Pi (1998) asti pysynyt yhtenä kiinnostavimmista amerikkalaisista nykyohjaajista. Hubert Selbyn romaanista sovitettu narkkarikuvaus Unelmien sielunmessu (2000) vei esikoisen hyökkäävän formalistista tekniikkaa äärirajoille asti. Kolmas elokuva, new age ‑vaikutteinen The Fountain (2006), oli pauhaava metakertomus kuoleman hyväksymisestä, jossa ohjaajan toistoon nojaava kerrontatekniikka hukutti alleen heiveröisen sisällön. Kolmikkoa luonnehtiikin enemmän kerronnallisen rytmin muoto kuin perinteisemmät juoni tai hahmot.

Mickey Rourken comebackinä toiminut, seurantadokumentin oloinen The Wrestler (2008) osoitti kuitenkin Aronofskyn maalanneen itsensä ulos omasta nurkastaan. Punaisten kenkien (1948) kauhumodernisointina toimiva Black Swan jatkaa uran haarautumista pingottaessaan ekspressionistisin kauhukeinoin simppelin juonikuvion tyylilliseen ääripäähän.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Elokuva on ohjaajansa näköinen siinä mielessä, että hienovaraisuus on yhä kirosanan asemassa. Aronofsky ei usko höyheneen vaan moukariin. Ylilyönnit ovat kuitenkin ehdottomasti Black Swanin eduksi ja tekevät perfektionistiballerinan noususta ja tuhosta paikoin häkellyttävän huumaavaa katsottavaa.

Natalie Portman esittää balettitähteydestä haaveilevaa Ninaa, joka elää suojattua elämää omasta tanssijanurastaan tyttärensä vuoksi luopuneen äitinsä (Barbara Hershey) siiven alla. Mahdollisuus kolkuttaa ovelle kun Ninan seuruetta johtava omahyväinen Thomas (Vincent Cassell) julistaa Joutsenlammen uuden tuotannon kaipaavan päätähteä. Hän kuitenkin epäilee, riittääkö aralla ja tekniikkaan nojaavalla Ninalla rahkeita aggressiivisen sensuellin Mustan joutsenen rooliin. Samalla seurueen uusin jäsen Lily (Mila Kunis) vakuuttaa viettelevällä luontevuudellaan.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Alusta asti on selvää, että kaikki ei tule päättymään hyvin. Elokuva mukailee Joutsenlammen juonta ja hahmot kommentoivat sitä. Aistiharhoja kokeva Nina näkee outoja unia ja raapii selkänsä verille yön aikana. Äiti huokuu uhkaavaa holhoavuutta ja täydellisyyttä tavoitteleva Nina on jatkuvasti äärirajoilla. Portmanin siro olemus, herkät silmät ja eloisat kasvot sopivat neuroottisen alistuvaan hahmoon, mutta hän pärjää hyvin myös mustan joutsenen nostaessa päätään.

Black Swan näyttää tehokkaasti, miten täydellisyyden vaatiminen ja heikko itsetunto voivat murtaa ihmisen. Asetelma on koko ajan hyvin selkeä, eikä kuva juuri syvenny edetessään, vaikka kiihtyykin panoksiltaan. Moniulotteinen sisältö ei kuitenkaan ole tavoitteena, vaan toden ja fantasian sekoittuminen vyöryvällä ja ylitsevuotavalla tyylillä. Aronofsky valjastaa kauhuelokuvan keinot fantasiapuitteisiinsa sekoittamaan ja häiritsemään, ei pelotellakseen – vaikka muutama shokkihetki mukaan mahtuukin.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Tanssikohtauksissa Black Swan herää sykkivimpään eloonsa. Intensiiviset suoritukset ja koreografian mukana myös tanssiva kamera päästävät tanssijoiden ihoon ja tunteeseen kiinni. Audiovisuaalisen vyörytyksen pyörryttävä rytmi kiusoittelee ja tempaa mukaansa. Luppohetkillä elokuva on taas usein vaarassa sortua, hahmojen yhteen ominaisuuteen panostavien luonteiden ehtiessä näyttäytyä pelkkinä kuorina. Ohjaajan (ehkä The Wrestleriä lukuun ottamatta) kaikkia töitä leimaava tosikkomainen vakavuus ei auta. Ainoastaan Lilyn hahmon annetaan muutamaan otteeseen puhkaista kupla.

Myös joutsenilla ladattu lavastus, peilien käyttö alter egon kuvastajina ja samoja Tšaikovskin teemojen variointeja syöksevä musiikki puskevat paikoitellen tyyliä itseparodian partaalle. Ja kuitenkin juuri tämä sama piehtaroiva överiys ja ohjaajan korni tapa puskea kaikki äärimmäisen vakavaan suuntaan sallivat Aronofskyn nostaa elokuva komeaan lentoon. Keinoiltaan herkullisen teatraalinen Black Swan on äärimmäinen viihde-elokuva synkistelijöille.

Versioinfo (24.1.2011):

Elokuva saa Suomen ensi-iltansa 25. helmikuuta 2011.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria