Julkaistu: 2010-12-23T14:31:36+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: David Mitchell
David Mitchellille pitäisi joko antaa mitali tai passittaa oikopäätä pehmustettuun huoneeseen. Vuosikymmenet ovat vierineet, mutta mies kuvaa yhä pakkomielteisen oloisesti periaatteessa samaa elokuvaa yhä uudelleen. Shred toistaa Ski School ‑elokuvien juonikuviot melkein sellaisenaan, budjetti on vain entistäkin pienempi ja teatterilevitys on unohdettu suosiolla. Playboy-pupuja ei enää loiki kuvissa ja Dean Cameronin on korvannut näyttelijänä avuton, mutta useita kertoja elokuvan aikana oksennustaitojaan esittelevä Dave "Jackass" England.
Räppäristä näyttelijäksi yrittävä Jason Bothe ja England esittävät kahta elähtänyttä hiihtopummia, joiden menestyksen ajat ovat jääneet kauas taakse. Viimeisenä oljenkortenaan miehet päättävät lähteä kilpasille paikallisen mogulin kanssa ja perustaa oman skimbatallin. Pahaa Rinnemogulia näyttelee Shredin kaltaisten halpojen videotuotantojen syvään hankeen uponnut Tom Green, joka on palkattu patsastelemaan tuimasti aivan väärään rooliin.
Muutamaa tissinvilautusta ja alkutekstien aikaisia Jackass-temppuiluja lukuun ottamatta elokuva painottuu enemmänkin vakavahenkiseen luuserinuorten kasvutarinaan, joka ei yhdenkään tämän genren elokuvan nähneelle ole muuta kuin samaa latua etenevää huttua aina lopussa odottavaa pakollista kilpailua myöten. Mitchell hallitsee noin kolmasosan elokuvasta vievät lumilautailukohtaukset teknisesti ihan hyvin, mutta kukapa ei hallitsisi parinkymmenen vuoden harjoittelun jälkeen.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre