Julkaistu:


Hot Tub Time Machine (Kasarikankkunen, 2010)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Steve Pink

Hot Tub Time Machine kertoo jo postmodernilla nimellään, että se haluaa pitää hauskaa genrensä konventioilla Snakes on a Plane (2006) ‑tyyliin. Kikka puri molempien elokuvien kohdalla varsinkin etukäteismainonnan osalta, kun ihmiset innostuivat ilmiöstä pelkän elokuvan nimen ja trailerin perusteella levittäen sanaa eteenpäin varsinkin sosiaalisen median kautta. Internet-huomio ei tuonut kummallekaan elokuvalle kuitenkaan ennakoitua lippuluukkumenestystä tulosten jäätyä laihoiksi. Snakes on a Plane ei pystynyt elokuvana vastaamaan hypeen, jonka tuotantoyhtiö ja katsojat olivat sille luoneet. Hot Tub Time Machine ei ollut myöskään suurmenestys, mutta ainakin se toimii oikeana elokuvana.

Hot Tub Time Machinea on verrattu paljon Todd Phillipsin alkuasetelmaltaan samankaltaiseen elokuvaan The Hangover (2009). Tavallaan se onkin osa uutta modernin R‑rated ‑komedian aaltoa, jonka kärkinimiin Philips ja mm. The 40 Year Old Virginin (2005) ja Superbadin (2007) ohjaaja Judd Apatow kuuluvat. Ne ottavat "ensimmäisen aallon" suoraviivaisen teiniseksikomedian (esim. Animal House, 1978) ja lisäävät siihen American Pien (1999) aloittaman "toisen aallon" syvemmät henkilöhahmot, "sydämen" ja roisiuden. "Kolmannen aallon" moderni keitos saadaan valmiiksi, kun lisämausteena on vielä yleensä vakavahenkisempi, jo draamaa lähestyvä ote. Hot Tub Time Machine sekoittaa tätä jo ennestään rikasta keitosta vielä parodian ja aikamatkustusteeman kautta.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Adam (John Cusack), Nick (Craig Robinson) ja Lou (Rob Corddry) ovat keski-ikää lähenteleviä miehiä, joiden elämä ei ole mennyt aivan toivotun käsikirjoituksen mukaisesti. Adam velloo raskaan avioeron jälkeisessä tilanteessa, Nick tietää vaimonsa pettävän häntä ja Lou on alkoholisti, joka joutuu puolivahingossa tehdyn itsemurhayrityksen takia sairaalaan. Toisistaan vieraantunut kolmikko kokoontuu Loun sairaalavuoteen ympärille ja päättää lähteä matkalle Kodiak Valleyn talviurheilukeskukseen, jossa joukko vietti nuoruutensa parhaat ajat. Adam joutuu ottamaan mukaansa myös virtuaalimaailmoissa elämäänsä elävän ja hänen kellarissaan asustavan 20‑vuotiaan serkunpoikansa, Jacobin (Clark Duke).

Aikoinaan eloisa talviurheilukeskus ja sen ympärillä oleva pikkukaupunki on ränsistynyt ja autioitunut, eikä pettyneille miehille jää muuta vaihtoehtoa kuin pelata korttia ja riipaista kovat kännit. Pihalta löytyy sentään houkutteleva poreallas ja miesten pulahtaessa sinne lämmittelemään kulkusiaan he huomaavat sen minkä katsoja näkee jo elokuvan nimestä. Miehet heräävät seuraavana aamuna ja onkin yllättäen taas vuosi 1986. He ovat muuttuneet muiden silmissä takaisin teini-ikäisiksi ja voivat elää unelmiensa viikonlopun uudelleen.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Tyypit ovat nähneet Back to the Futuren (1985) ja päättelevät, että heidän täytyy tehdä kaikki samoin kuin ensimmäiselläkin kerralla, muuten he voivat vahingossa vetää koko aikajanan vituiksi kaaosteorian pohjalta. Kukaan ei vain lopulta haluaisi elää viikonloppua enää samalla tavalla uudestaan. Adamin pitää antaa tyttöystävänsä puukottaa itseään haarukalla silmään, Loun täytyy antaa läskinsä tummua perinteisen kusipääjoukon käsittelyssä ja Nickin karmeana kohtalona olisi naida uhkeaa kaunotarta ja pettää siinä samalla tulevaa vaimoaan. Myös Jacobilla on omat ongelmansa, kun hänen teini-ikäinen äitinsä Kelly (Collette Wolfe) paljastuu päihteitä käyttäväksi jakorasiaksi, eikä ole varmaa tuleeko hän enää edes siitetyksi tuntemattoman isänsä toimesta.

Hot Tub Time Machine sisältää luonnollisesti paljon erilaisia viittauksia 80‑luvun populaarikulttuuriin. Puvustukseen ja lavasteisiin on panostettu huolella ja varsinkin elokuvan alkupuoliskolla tapahtuva siirtymä 80‑luvulle menee tietoiselta katsojalta ylenpalttisesti tarjolla olevia kasarisilmäherkkuja ihmetellessä. Myös näyttelijävalintoihin on panostettu retroilumielessä. Back to the Futuresta tuttu Crispin "Marty McFlyn isä" Glover koheltaa oivallisesti pikkolona, joka on menettänyt nykyajassa toisen kätensä. Yksi elokuvan hauskimmista jatkuvista piloista onkin lukuisat tilanteet, joissa katsoja ja aikamatkustajat odottavat kaksijakoisina pikkolon vihdoinkin menettävän raajansa. Mukana pyörii myös Karate Kid ‑leffoista tuttu pahis William Zabka ja mystistä poreallaskorjaajaa esittää Chevy Chase. Chase tosin suoriutuu sinänsä mukavasta näyttäytymisestään hieman vaisusti, ja toisaalta kyseiseen rooliin olisi sopinut paremmin esim. Christopher "hullu keksijä" Lloyd. Cusackin rooliksi jää olla se ainainen jokamies ja heitellä samalla katsojalle "I want my two dollars!" ‑tyylisiä viittauksia uransa varhaisvaiheen teinikomedioihin.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Elokuvan muutamasta maitorauhaskohtauksesta vastaavat lukuisissa kauhuelokuvissa jo vilautellut Crystal Love (Final Destination 3, 2006; Wrong Turn 2, 2007) ja yllättäen myös lähinnä erinomaisesta Lost and Deliriousista (2001) tutuksi tullut kanadalainen näyttelijä Jessica Paré. Seksikomedian kirjoittamattoman säännön mukaisesti molemmat naiset ovat saaneet myös hieman dialogia tukemaan pelkkää varustustensa esittelyä, jolloin katsoja saa hieman enemmän kiksejä irti itse kliimaksista. Varsinkin kohta kolmekymppinen Paré on yhä upea ilmestys Liv Tyler ‑kasvoisena ja isot luonnolliset hinkit omaavana bändärinä.

Hot Tub Time Machinen ohjannut Steve Pink on pitkäaikainen Cusackin ystävä ja kollega. Mies vilahti näyttelijän roolissa Cusackin tähdittämässä kasarikomediassa The Sure Thing jo vuonna 1985, ja he olivat perustamassa yhdessä tuotantoyhtiötä, jonka aikaansaannoksia ovat mm. Grosse Pointe Blank (1997) ja High Fidelity (2000). Pinkin oma ohjaajanura käynnistyi tosin vasta vuonna 2006 kun mies ohjasi teinikomedian Accepted. Pink on myös innokas musiikin harrastaja, joka näkyy Hot Tube Time Machinen soundtrackilla sen monipuolisena läpileikkauksena 80‑luvun musiikkiin. Mukana vilahtaa vähän kaikkea Public Enemystä The Replacementsiin ja New Orderista Echo and the Bunny Menin kautta Poisoniin.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Elokuva tyydyttää 80‑luvulla eläneen, tietoisen katsojan nostalgian tarvetta ja onnistuu pysyttelemään kotikutoisen yksinkertaisena, yrittämättä olla Apatow-tyylinen kahden ja puolen tunnin mittainen hahmokehitystarina. Kokonaisuudessaan Hot Tub Time Machine on harmitonta, eskapistista fantasiaa. Erittäin viihdyttävänä alkava elokuva kuitenkin valitettavasti tylsenee tasaisesti loppua kohti, eikä vähiten John Hughes ‑viittauksia sisältävän, romanttisen sivujuonensa takia.

Versioinfo (23.12.2010):

Elokuva on ilmestynyt Suomessa blu‑ray‑ ja dvd‑formaateissa FS Filmin toimesta. Lisämateriaali sisältää mm. muutamia poistettuja kohtauksia, mutta varsinkin informatiivisia kommenttiraitoja jää kaipaamaan.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria