Lasse Tapionsalo

Never Let Me Go (Ole luonani aina, 2010)

Ohjaaja:

• Mark Romanek

elokuva arvostelu

Ohjaus: Mark Romanek

Vaihtoehtoinen todellisuus 1900‑luvun jälkimmäisen puoliskon Britanniassa. Kathy, Tommy ja Ruth ovat Hailshamin sisäoppilaitoksen kasvatteja. Muusta maailmasta eristäytyneinä ja hyvin vähän tiedostavina he kasvavat kohti ennalta määrättyä kohtaloaan. Vanhempana he muuttavat Cottages-nimellä kutsutulle maatilalle odottamaan tehtävänsä täyttämistä. Ennen sitä he kasvavat, rakastavat ja tuntevat kuin kuka tahansa.

Never Let Me Go perustuu Kazuo Ishiguron ylistettyyn kirjaan. Käsikirjoituksen filmiin on muokannut mm. Sunshinen (2007) ja 28 Days Laterin (2002) myötä maineeseen noussut Alex Garland. Lähinnä musiikkivideoistaan tuttu Mark Romanek on siis saanut vankan taustan vasta kolmanteen elokuvaansa. Edellisestä One Hour Photostakin (2002) on jo kahdeksan vuotta.

Lievästä scifi-taustavireestään huolimatta elokuva on ennen muuta surumielinen rakkausdraama. Ylenpalttiseen melodramaattisuuteen ei kuitenkaan sorruta. Ehkäpä koko ajan taustalla mylvivästä kammottavasta kohtalosta johtuen elokuva onnistuu tavoittamaan jotain koskettavaa ihmisyydestä, rakkaudesta, ystävyydestä ja velvollisuudentunnosta. Paljolti vain huhujen varassa itseään etsivät nuoret tuovat tavanomaista onnistuneemmin epävarman kasvamisen teemat pinnalle. Viimeisenä viestinä vaikuttaa olevan kuoleman vääjäämättömyys meille kaikille. Kun sen aika on, ei ole toisia mahdollisuuksia tai lykkäyksiä. Elämä on tässä ja nyt.

Tarinan ja elokuvan puutteet löytyvät vaihtoehtotodellisuuden lievästä epäuskottavuudesta. Katsojalle jää paljon kysymyksiä avoimeksi, kuten se miksi nuoret eivät yritäkään kapinoida kohtaloaan vastaan, vaikka kaikki mahdollisuudet siihen vaikuttaisivat olevan olemassa. Toisaalta tarina kuitenkin etenee sisäisessä todellisuudessaan hyvin luontevasti ja loogisesti sisältämättä juurikaan turhia kohtauksia.

Elokuvan kuvaus ja värimaailma tukevat hienosti mollivireistä tarinaa. Toisaalta kauniit, toisaalta sateisen harmaan oloiset otokset vastaavat päähenkilöiden elämää. Rauhallisesti soljuva kertomus etenee omalla painollaan.

Näyttelijävalinnat ovat onnistuneet erinomaisesti. Kolmikkoa nuorena ja vanhana esittävät näyttelijät ovat ulkoisestikin hyvin toisiaan vastaavat. Päärooleissa ovat Carey Mulligan, Andrew Garfield ja Keira Knightley noin parikymppisinä Kathyna, Tommyna ja Ruthina. Kaikki kolme tekevät kelvollista työtä, Knightley ehkäpä kaikkein vakuuttavimpana. Harvoissa sivurooleissa on myös upeita onnistumisia kuten Charlotte Rampling sisäoppilaitoksen johtajattarena.

Kaiken kaikkiaan Never Let Me Gossa on onnistuttu pitämään fokus hyvin pääasiassa, vaikka mahdollisuuksia ylenpalttisiin selittelyihin olisi riittämiin. Ehkä juuri riittävästi todellisuudesta vieraantuneen tarinan kautta on saatu aikaan aitoa koskettavuutta.