Sakari Määttä

Gyerekgyilkosságok (Child Murders, 1993)

Ohjaaja:

• Ildikó Szabó

elokuva arvostelu

"Lumikki. Jos saan sinut kiinni vakoilemisesta, niin maalaan sinut mustaksi."

Unkarilais-saksalaisena yhteistuotantona syntynyt Child Murders (Gyerekgyilkosságok) on rehellisellä ja realistisella otteella kerrottu tarina, jonka pääteemoja ovat aikuistuminen, viattomuuden menettäminen ja rakkauden kaipuu. Se on unkarilaisen naisohjaajan Ildikó Szabón vahva taidonnäyte.

Child Murders alkaa lohduttomista maisemakuvista viulupainotteisen ja mollivoittoisen musiikin säestämänä. Kamera kuvaa mustaa Tonava-jokea ja sen rantatörmää, josta siirrytään hiljalleen lähemmäs kohti kerrostalojen täyttämää asuinlähiötä. Alue on kuin harmaa helvetti, jonka kylmät betonipinnat hikoilevat ihmisten ahdistusta. Kamera löytää elokuvan 13‑vuotiaat keskushahmot, samassa kerrostalokompleksissa asuvat Zsolt Baloghin (Barnabás Tóth) ja Ibi Trottlerin (Dóra Köves). Ibi kiusaa Zsoltia pilkaten hänen ulkonäköään ja nimitellen häntä limsapulloksi.

Zsolt asuu dementoituneen isoäitinsä Bizsun (Ilona Kállay) kanssa ja joutuu hoitamaan häntä jatkuvasti. Bizsun päivät koostuvat tarkoista rutiineista, tutuista lauluista, pojan avustamasta peseytymisestä ja meikkaamisesta. Vuorokaudenaika selviää isoäidille Zsoltin jättämien tekstitaulujen avulla. Tekstitaulut kuvastavat omalla tavallaan myös elokuvan etenemistä, aamun muuntautumista hiljalleen illaksi, vaikka itse elokuvan aikajana ulottuukin paljon pidemmälle ajalle.

Varattomuudesta johtuen Zsolt ja hänen isoäitinsä elävät nälkäisinä. Jos parempaa ruokaa tai jotain erityistä tarvitaan, on panttilainaamoon vietävä vanhoja koruja tai muuta tavaraa. Elokuva ei paneudu menneisyyteen, vaan pysyy tiukasti nykyhetkessä ja vihjaa hienovaraisesti asioiden olleen joskus paljon paremmin. Tarinan päätepiste tuntuu jo kuitenkin pelottavan läheiseltä Bizsun kunnon rapistuessa ja dementian pahentuessa. Elokuvan alussa vaikeissa olosuhteissa elävän Zsoltin mahdollisuudet ovat täysin avoimet. Tarinan verkkaisen etenemisen myötä tapahtuva vertauskuvallinen seinien lähestyminen rajoittaa mahdollisuuksien huvetessa myös vapautta.

Pienet asiat tuovat lohtua arkeen. Elokuvan maailmassa ei ole huvipuistoja saati muuta erityisviihdettä, joten jännitystä elämään on haettava muilla tavoilla. Zsoltille tapa on junanraiteilla makoileminen. Junan pyyhkäistessä ylitse vain muutaman sentin päästä hänen kasvoistaan koko maailman tuska unohtuu edes hetkeksi. Radan varressa Zsoltin huomio kiinnittyy Juli-nimiseen kodittomaan mustalaistyttöön (Mari Balogh), joka on viimeisillään raskaana, ja he ystävystyvät nopeasti.

Syntymä ja kuolema ovat merkityksettömiä. Elämä on kärsimystä. Helvetissä kuolema on ikuista, mutta kaikki eivät sitä kuitenkaan ansaitse. Zsolt avustaa Julia synnytyksessä, mutta lapsi tulee maailmaan kuolleena. Zsolt puree napanuoran poikki ja samalla hetkellä elokuvassa tapahtuu jotain peruuttamatonta. Viattomuus katoaa ja sen tilalle ilmaantuu vastuu itsestä ja omista teoista.

Jo elokuvan nimi viittaa siihen, että se käsittelee lasten kuolemaa. Nimi ei kuitenkaan kerro kuka on uhri ja kuka surmaaja. Ildikó Szabó sanoo elokuvallaan, että jokainen ihminen on kykeneväinen murhaan – kaikissa on siihen tarvittava potentiaali. Child Murdersin kuvat ovat täynnä kylmää lohduttomuutta, joka näkyy Tamás Sasin kuvaustyöskentelyssä erityisellä tavalla. Samankaltaista kuvallista tunnelmaa sisältää myös Robert Bressonin Mouchette (1967), Kôji Wakamatsun Ecstacy of the Angels (Tenshi no kôkotsu, 1967) tai Veiko Õunpuun The Temptation of St. Tony (Püha Tõnu kiusamine, 2009). Olennainen osa tunnelman syntyä ja pysyvyyttä on myös János Másikin musiikki, jota on helppo verrata esimerkiksi Jörg Buttgereitin elokuvista tuttuihin äänimaisemiin.

Child Murders sisältää runsaasti vertauskuvia ja monimerkityksellisiä kohtauksia. Szabó ei sorru kuitenkaan liialliseen kokeiluun, vaan pitää linjan tiukan realistisena. Kuvat ovat raskaita, mutta sujuva rytmitys ja tarinan hienovarainen eteneminen tekevät kokonaisuudesta ajattoman tuntuisen keventäen katsomiskokemusta. Elokuvan loppupuolella nähtävässä kohtauksessa vietetään hautajaismenoja. Suihkulähteen kirkas vesi huuhtoo murhatun lapsen tuhkat pyhään maahan ja antaa näennäisen rauhan kaikille muille paitsi omantuntonsa kanssa taistelevalle murhaajalle. Kohtaus on kaunis ja ajatuksia herättävä, ja viimeistään tässä vaiheessa selviää mistä elokuvassa perimmillään on kysymys.