Jari Mustonen

The Stoning of Soraya M. (Naisen kivitys, 2008)

Ohjaaja:

• Cyrus Nowrasteh

elokuva arvostelu

Ohjaus: Cyrus Nowrasteh

Sen piti olla vaiettu tarina. Osa katsojista poistui elokuvan näytöksistä surullisina, jotkut vihaisina ja muutama järkyttyneenä. Elokuvaa ehdittiin kiittää sen sanomasta ihmisoikeuksien puolesta, toisaalta myös syyttää poliittisesti yksiulotteiseksi, jopa itsetarkoitukselliseksi ja sisällöltään tyhjäksi. Joissain arvioissa esiteltiin tekijöiden poliittisia suuntauksia – mitkä ikinä olivatkaan sitten kriitikoiden vastaavat. Joka tapauksessa Sorayan suoraviivainen tarina herätti lyhyeksi jääneen lentonsa aikana poikkeuksellisen paljon tunteita. Tositapahtumiin pohjaavalta elokuvalta, jonka suomenkielinen nimi on Naisen kivitys, sopii tätä odottaakin.

Sorayan tarina sai alkunsa, kun ranskalais-iranilainen toimittaja Freidoune Sahebjam saapui joskus 80‑luvun puolivälissä synnyinmaansa syrjäiseen kylään, jossa joitakin kuukausia aiemmin kivitettiin kuoliaaksi nuori nainen syytettynä aviorikoksesta. Hän keräsi paikalta silminnäkijätodistuksen, jonka pohjalta kirjoitti elokuvan innoittaneen kirjan La femme lapidée (1990). Laajan huomion aikoinaan saanut alkuperäisteos nosti tuolloin keskustelun keskiöön maailmanhistorian vanhimpiin lukeutuvan teloitusmuodon, joka sittemmin on saanut monet kasvot.

Sorayan kohtalon ovat sittemmin jakaneet muun muassa Irakissa vuonna 2007 surmattu 17‑vuotias Du'a Khalil Aswad samoin kuin somalialainen Aisha Ibrahim Duhulow, joka vuonna 2008 oli (Amnestyn mukaan) 13‑vuotias kohdatessaan surmaajansa. Kurdistanissa löydettiin muutama vuosi takaperin 11‑vuotiaan Sara Jaffar Nimatin osittain hiiltyneet jäänteet. Hänet oli teloitettu kivillä hakkaamalla ja sen jälkeen poltettu. Mainittujen naisten lisäksi myös monen tuntemattomaksi jääneen naisen elämä on katkennut kivien lentoon.

Surmien takaa löytyy laaja ajatus naisesta miehen omistamana objektina, yhteisöissä, joiden lait eivät ole yhdenvertaiset.

Ottaen huomioon aiheen vakavuuden, on valitettavaa, että kritiikiltään Cyrus Nowrastehin filmatisointi jää lopulta niin yhdentekeväksi, että tuntuu turhauttavalta jälleen kerrata elokuvan (medioissa) julistettua huonoutta. Ideaaliahan olisi avata uusia näkökulmia, eli tässä tapauksessa löytää elokuvasta jotain hienoa ja vavahduttavaa, se tarina jonka puolesta IMDb:n lukijoiden antamat pisteet (8.0/10) todistavat. Mutta sitä ei ole. Itse kivitys on toki raskasta katsottavaa, ja voisin kuvitella Lucio Fulcin parhaina vuosinaan unelmoineen jostakin vastaavasta. Tosin huomattavasti ohjauksellisesti tehokkaammin alustettuna, ikään kuin ristiriitaisia tunteita herättävänä shokkilopetuksena, joka vetää lattiapaneelit katsojien jalkojen alta. Ohjaaja Cyrus Nowrasteh kuitenkin valitsi levittää yleisönsä eteen punaisen maton.

Elokuva näyttää väärin syytetyn Sorayan fyysisen kuoleman, mutta kuvaus tämän nuoren naisen emotionaalisesta teurastuksesta jää pintapuoliseksi. Lopulta ohjaaja sortuu siihen mihin hänen kritiikkinsä kohteensakin: käsittelemään naista objektina, maskuliinisen omistuksen kautta. Vain näkökulma omistukseen on muuttunut – toinen haluaa martyrisoida, toinen teurastaa. Ajatusta vapaudesta ei ole. Tärkeämpää olisikin ollut avata maailmaa uhrin itsensä silmin, antaa ääni tälle kylmän kohtalon kohtaavalle naiselle ja sitä kautta paljastaa häntä ympäröivää yhteisöä sitovia kahleita. Aikaa olisi ollut, sillä vajaat kaksi tuntia kestävä elokuva käy reilusti yli puolet ajastaan tyhjäkäynnillä. Kivitys itsessään on kuin "palkinto", joka lopussa odottaa.

Ehkä kiinnostavinta elokuvassa on sen ympärillä vellonut keskustelu, jo siksikin että elokuva on voittanut yhden jos toisenkin yleisöpalkinnon. The Stoning of Soraya M. on karvas esimerkki naisia alistavasta kulttuurista, kivitysten ollessa yhä arkipäivää maailman syrjäisimmillä kolkilla. Keskustelun avauksena elokuva toimii kuitenkin parhaiten näkemättä sitä, sillä jo nimi "Naisen kivitys" sisältää oleellisimman Nowrastehin tarjoamasta kritiikistä. Mikä saa ihmisen tarttumaan kiveen ja heittämään sen toista ihmistä kohden, entä mikä tekee heitosta "oikeutetun", kun sen kohteena on nainen? Miehen pelko naista kohtaan? Rakkaus Jumalaan? Viha? Sääli, että kyseinen ohjaaja-käsikirjoittaja tyytyy vain kastamaan kätensä vereen, kykenemättä avaamaan veren takaa löytyvää kulttuuria.

Tämän arvostelun kaikki kuvat on poimittu elokuvan viimeisten 30 minuutin ajalta. Niiden päämääränä on kertoa Sorayan teloituksen raakuus. Sen enempää ei itse elokuvallakaan ole tarjota yhä ajankohtaiseen keskusteluun.