Julkaistu: 2010-10-11T13:43:02+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Robert Schwentke
Red on vuosina 2003–2004 julkaistu Warren Ellisin (mm. Transmetropolitan, 1997–2002) kynäilemä, sarjakuvataiteilija Cully Hamnerin kuvittama ja DC Comicsin julkaisema kolmiosainen pienimuotoinen sarjakuvateos, jonka tarina kertoo eläköityneestä CIA:n erikoisryhmän agentti Frank Mosesista ja tämän pakon sanelemasta kostomissiosta NWO‑juonia punovia korruptoituneita poliitikkoja ja poliisivoimia vastaan. Nyt sarjakuva on saanut myös elokuvallisen vastineensa.
Mielenkiintoinen, joskin suppeahko alkuperäisteos sai elättelemään toiveita edes jossain määrin kelvollisesta popcornviihdetoiminnasta, mutta saksalaissyntyisen elokuvaohjaaja Robert Schwentken (Flightplan, 2005; The Time Traveler's Wife, 2009) käsissä Red on valitettavasti kääntynyt melkoiseksi farssiksi.
Elokuvasovituksen käsikirjoituksesta ovat vastuussa veljekset Jon ja Erich Hoeber, joiden aiempi käsikirjoitustyö Whiteout (2009) oli siedettävä, joskin melko unohdettava Antarktis-trilleri. Surkean lopputuloksen päävastuullisiksi lienee silti turvallisinta nimittää muun muassa Transformers-elokuvien (2007–2017) ja Angelina Jolien tähdittämän vakoojajännäri Saltin (2010) tuottajaparivaljakko Lorenzo di Bonaventura ja Mark Vahradian.
Sarjakuvan päähahmoista elokuvassa jäljelle on kolme: Frank Moses (Bruce Willis), CIA‑agentti William Cooper (Karl Urban) ja sihteerikonttorirotta Sarah Ross (Mary-Louise Parker) – joskin sarjakuvassa Sarah on nimeltään Sally. Sarjakuvaversion pääjuoni on elokuvassa mukana hyvin pitkälti alkuperäisessä muodossaan, ja pieni osa tapahtumista on jopa siirretty sarjakuvaruuduntarkasti mukaan sellaisenaan. Muokattujen osioden suhteen lähes kaikki onkin sitten mennyt pieleen.
Päähenkilö Frank ei ole enää sarjakuvavastineensa mukainen kylmäverinen tappaja, vaan haksahtanut höttöisäksi romantikoksi, joka ei muuta enää osaa kuin haikailla Sarahin perään. Tästä johtuen itse tappomissiokin uhkaa jo jäädä paikoin toissijaiseksi sivujuoneksi. Sarjakuvassa Sarahin roolina on toimia vain hetkellisesti Frankin tehtävää avustavana välikappaleena, mutta nyt Frankin mentyä rakastumaan tähän Harlekiini-romaaneja ahmivaan seikkailunnälkäiseen tätiin, on selvää, ettei hahmoa aiota siirtää syrjään parisuhdejännitteiden ylläpitämiseksi – ja näin ollen Sarah raahautuu Frankin mukana alusta loppuun läpi koko juonen. Hahmon ainoa tehtävä tuntuukin olevan pilata jokainen kohtaus ärsyttävällä virnuilullaan, kitinällään tai ihan vain pelkällä olemassaolollaan.
Alkuperäisteos ei henkilöhahmojen paljoudella juhlinut, joten nyt Frankin seuraksi on luotu myös liuta ex‑agenttikaverisivuhahmoja. Niminäyttelijäkatras (Morgan Freeman, John Malkovich, Brian Cox & Helen Mirren) suoriutuu työstään toki kelvollisesti, mutta henkilöhahmot itsessään ovat hyvin tyhjänpäiväisen kliseisiä, ja etenkin Malkovichin näyttelemä kajahtanut vainoharhainen salaliittofriikki onnistuu olemaan jo suorastaan ärsyttävän idioottimainen. Elokuvan parhaan roolisuorituksen tulee lopulta vetäneeksi kylmäveristä mutta perherakasta mulkkua CIA‑agenttia esittävä Karl Urban.
Toimintaelokuvassa pääpaino lepää luonnollisesti toimintaosuuksissa, joiden soisi sen myötä olevan tietysti mahdollisimman asiallisia. Paikoittain toiminta Redissä onnistuukin olemaan jopa yllättävän brutaalia, joskin nämä hetket ovat harvassa, ja lähes jokainen toimintakohtaus on onnistuttu pilaamaan surkeilla cgi‑tehosteilla ja nolon naurettavilla musiikkivalinnoilla. Kannattaa myös pitää mielessä, että elokuvan ikäraja on lapsiystävällinen PG‑13, joten tiedossa on siis paljon "hauskaa ja hyväntuulista koko perheen räiskintää".
Red on turhanpäiväinen toimintakomediayritelmä, joka onnistuu munaamaan genren molemmat oleelliset osat – sekä toiminnan että komedian.
Red sai Suomen ensi-iltansa 12.11.2010, jota ennen se oli mahdollista nähdä myös ennakkoon Night Visions Maximum Halloween 3010 ‑festivaalilla 30.10.2010.
Kotikatseluun elokuvasta löytyy helposti useita teknisesti laadukkaita Blu‑ray-julkaisuja.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria