Mikko Sirenius

Woman Detective Mary (1975)

Ohjaaja:

• Lee Eun-Su

elokuva arvostelu

Ohjaus: Lee Eun-Su

En muista koskaan nähneeni elokuvaa, jossa olisi yhtä paljon yökohtauksia kuin Woman Detective Maryssä. Suurin osa elokuvan sisä‑ ja ulkokohtauksista on kuvattu pimeässä, jossa tapahtumia valaisevat hennot kohdevalot. Elokuvan valaisija Ma Yong-cheon on tehnyt kerrassaan loistavaa työtä ja tämä poikkeuksellinen tunnelma saavutetaan selkeyden kärsimättä.

Woman Detective Maryn maailmankuva on poikkeuksellisen synkkä. Päähenkilö, etsivä Mary (Rubina, translitteroitu myös Luvina), kohtaa huumeita välittävää rikosorganisaatiota jäljittäessään jatkuvaa naisten alistamista, raiskauksia, kiristystä ja lahjontaa. Käytännössä kaikki tässä maailmassa on organisaation vallassa. Edes muihin poliiseihin tai lääkäreihin ei voi luottaa. Ainoa valopilkku on päähenkilön muisto romanttisesta moottoriveneajelusta. Marylla on onneksi apunaan kaveri, naisprostituoitu joka on joutunut huumeiden orjaksi. Tumma kuva ja pessimistinen näkemys yhdistyvät värikkäisiin, vielä 60‑lukulaiselta tuoksuviin lavasteisiin ja pukuihin oudolla tavalla. Elokuva ikään kuin visualisoi 70‑luvun alun krapulaista tunnelmaa.

Elokuva alkaa vauhdikkaasti tarjoillen valmistusmaan ja ‑ajankohdan huomioiden huomattavan törkeitä kohtauksia. Vanhoillisen Etelä-Korean elokuvissa ei juurikaan ole nähty paljasta pintaa. Tässä elokuvassa kuitenkin poltetaan vaatetettua rintaa sikarilla, jokainen raiskaus päättyy naisen nautintoon ja tietysti peseytymistä kuvataan antaumuksella. Mary itse tirkistelee, kun länsimaalainen mies nai hänen prostituoitua ystävätärtään. Sadistista sikarimiestä muuten esittää legendaarinen sivuosanäyttelijä Park Dong-yong, mieleenjäävä kasvo kymmenistä 70–80‑lukujen korealaisista toimintaelokuvista. Osasuoritus on tälläkin kertaa lyhyt mutta näkemisen arvoinen.

Alkua seuraa puheliaampi keskiosa, joka ainakin tekstityksen puuttuessa tuntuu etenevän tarpeettoman hitaasti. Hieman Marion Rungin näköinen päänäyttelijä muun muassa esittää yökerhossa kaksi laulua, joiden merkitys juonen kannalta jää kyseenalaiseksi. Perusidean elokuvalle lienee antanut vuonna 1974 Japanissa valmistunut Sukeban Deka: Dirty Mary. Muutoin japanilaisvaikutteiseen elokuvaan on ympätty ajan hengen mukaisesti myös avokämmentappeluita. Pääosanesittäjä ei ole näissä mitenkään uskottavan fyysinen. Idearikas loppukamppailu voisi silti olla taitavampien tappelijoiden käsissä varsin kiperä.

Woman Detective Mary on synkkyydestään huolimatta enemmänkin toiminnallinen kuin oikeasti jännittävä. Elokuvan teho perustuu hauskasti ideoituihin, yllättäviin kohtauksiin ja rikosjärjestön sadistisuudella herkutteluun. Näitä elementtejä annostellaan alku‑ ja loppupuolella reilusti. Kuten Visa Mäkisen Yön saalistajia (1984) katsellessa, tyylirikoista ei kannata tätä elokuvaa katsellessaan pahastua ja tässä tapauksessa 102 minuutin ylipituuskin pitää kestää. Silloin saa nähtäväkseen kohtauskaupalla sitä mehukasta ydintä, jota genre-elokuvien tyylipuhtaammissa klassikoissa niin harvoin näkee.