Ilja Rautsi

Rubber (2010)

Ohjaaja:

• Quentin Dupieux

elokuva arvostelu

Ohjaus: Quentin Dupieux

Monille elokuvissa tapahtuville asioille ei ole mitään järjellistä syytä, tai edes elokuvan sisällön kontekstissa löytyvää motivaatiota. Juttuja vain tapahtuu ja katsojan tehtävä on seurata niitä, poimien täysin omasta persoonastaan riippuen haluamansa merkityksen juuri kokemalleen kuvavirralle. Jos elokuva ei maita, voi lähteä kotiin ja silloin elokuva loppuu. Mutta voiko elokuva silti jatkua katsojasta huolimatta? Ja mitä katsoja tuo kokemaansa elokuvaan?

Tällaisesta kysymyksenasettelusta lähtee Quentin Dupieuxin parodinen metaelokuva, joka kertoo psykokineettisillä voimilla kaikkea eteensä tulevaa tappavasta autonrenkaasta.

Rengas herää autiomaasta ja pyörähtelee parin kaatumisen jälkeen menestyksekkäästi eteenpäin. Rengas törmää pulloon ja rutistaa sen. Rengas törmää kaniin ja räjäyttää sen. Rengas törmää ihmiseen ja räjäyttää tältä pään. Rengas on onnellinen.

Tapahtumia seuraa autiomaahan kärrätty joukko ihmisiä kiikareilla. He ovat tulleet "katsomaan elokuvaa" ja kommentoivat jatkuvasti tapahtumia sekä niiden toimivuutta, kinastellen välillä keskenään. Asiaan sekaantuu myös poliisipäällikkö, joka tietää olevansa elokuvassa ja toivoo sen loppuvan heti kun kiikariyleisö on myrkytetty. Asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia.

Tai tavallaan ovat. Rubber on yhden metaidean vitsi, joka kestää 85 minuuttia. Osa muotoläpästä on hauskaa, osa vaivaannuttavaa. Välillä renkaan edesottamukset naurattavat ääneen, välillä toivoisi että kirjoittaja-tuottaja-leikkaaja-säveltäjä-ohjaajan kärsivällisyys ei olisi niin pitkäjänteinen renkaan vain rullaillessa ympäriinsä ja jopa kuvauksesta vastaavan auteurin leikkiessä kameran fokuksella.

Paremmin musiikkituottaja Mr. Oizona tunnetun Dupieux'n elokuva on kuitenkin lähtökohtaisesti ota tai jätä –tarjous. Se olisi kompaktimpi, hauskempi ja viihdyttävämpi puolituntisena lyhytelokuvana, mutta kommentaari elokuvan ja katsojan suhteesta "vaatii" laahaavaa muotoa. Jos elokuvaa ei ole ilman katsojaa, se jatkuu niin kauan kuin katsoja sitä kokee. Eli ulos voi kävellä.