Lasse Tapionsalo

Fritt vilt II (Jäätävä ansa 2, 2008)

Ohjaaja:

• Mats Stenberg

elokuva arvostelu

Ohjaus: Mats Stenberg

Norjalainen kauhuelokuvatuotanto on ollut 2000‑luvulla niin vauhdikasta, että jatko-osiin siirtyminen on lienee sen myötä vääjäämätön ilmiö. Kotimaassaan erinomaisesti menestynyt Fritt vilt ‑sarja etenee jo kolmanteen osaansa, jonka ensi-ilta on kirjoitushetkellä aivan hetken päästä lokakuussa 2010. Tulevan elokuvan kerrotaan olevan prequel kahdelle ensimmäiselle. Uusille ohjaajatoivoille kauhubuumi näyttää olevan hyvä työllistäjä, sillä sekä kakkososan Mats Stenbergille että kolmosen Mikkel Brænne Sandemoselle filmit ovat esikoispitkät.

Fritt vilt II:n tapahtumat alkavat uneliasta elämäänsä elävästä pikkukylästä. Ole (Kim Arne Hagen) saa komennon käydä katsomassa tunturitiellä seisovaa hylättyä autoa. Lähettyviltä hän löytää ensimmäisen osan selviytyjän Jannicken (Ingrid Bolsø Berdal). Jannicke viedään paikalliseen sairaalaan, ja hän kertoo poliisille kokemastaan. Poliisit lähtevät tuntureille tutkimaan ja tuovat sairaalan ruumishuoneelle sekä uhrit että murhaajan. Tämä luonnollisesti osoittautuu vikatikiksi.

Vaikka ykkösosakaan ei erityisesti käyttänyt hyväkseen tunturiympäristöä tai tuonut menoon paikallisväriä, hylätään sekin vähä jatko‑osassa. Meininkiä viedään entistä enemmän klassisten slasher-sarjojen, kuten Perjantai 13. päivän ja Halloweenin suuntaan. Tapahtumien siirryttyä tuntureilta lähes kokonaan sairaalaympäristöön, ovat vertaumat etenkin Halloween II:een (1981) selvät. Myöskin Fritt viltin murhaajahahmoa kuljetetaan selkeästi yhä enemmän samantyyppiseen yli‑inhimilliseen suuntaan kuin Michael Myersia ja Jason Voorheesia. Ja kas kas, myös hepun lapsuutta kaivellaan taas hieman enemmän auki tyyliin "hän oli outo tapaus jo vauvana". Tunturiukko avaruudessa ‑osaa odotellessa...

Jatko‑osa ei mitenkään erityisesti aiemmalle osalle häviä. Ehkä lähinnä loppujenkin omaperäisyyden rippeiden kadotessa. Sinänsä elokuva on melko viihdyttävää perus-slasheria kelpo toteutuksella ja amerikkalaisia nykyverrokkeja hivenen paremmalla näyttelytyöllä. Ongelmat ovat samat kuin monessa muussakin uudemmassa norjalaiskauhussa, kuten ensimmäisessä Fritt viltissä tai Snarveienissa. Kerrontaa vaivaa ajoittainen päämäärättömyys ja juonta melko täydellinen omien ideoiden puute ja yllätyksettömyys. Sairaalaympäristöäkin onnistutaan käyttämään hyödyksi yllättävän heikosti, vaikka se pitkine käytävineen, lukuisine erilaisine huoneineen ja monine ovineen tarjoaisikin mainiot puitteet (kuten Halloween II paremmin osoittaa).

Tappajahahmo itsessään on mielenkiintoinen, mutta senkin käyttö tuntuu jäävän esikuvasarjoja vajaammaksi. Mies esiintyy hieman turhan lyhyissä pätkissä tullakseen katsojalle samalla tavalla muistettavaksi kuin 80‑luvun kulta-aikojen slasher-surmaajat. Veri kuitenkin lentää ihan kivasti ja jokunen mukava tappoefektikin löytyy.

Puutteistaan huolimatta Fritt vilt II tuo kelvollisen lisänsä norjalaiseen nykykauhuun, joka harvemmin tarjoaa mitään ikimuistettavaa, vaikka mukavan viihdyttävää ajanvietettä onkin.