Julkaistu:


Dream Home (2010)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Pang Ho-cheung

Sheung (Josie Ho) on nuori puhelinmyyjänä ja tarjoilijana työskentelevä nainen, jonka unelmana on ostaa merinäköalan omaava asunto kaupungin hienostoalueelta. Hän päätti jo lapsuudessaan hankkia joskus vanhemmilleen kämpän, jossa he voisivat elää ilman häätöuhkaa. Ajan kuluessa ja rahan karttuessa vähitellen ehtivät Sheungin vanhemmatkin jo kuolla, mutta unelma asunnon ostamisesta elää. Suurin este asuntokauppojen tekemiselle on asuntojen hintataso, joten hentoinen Sheung päättää tiputtaa unelmakämppänsä hintatarjousta tekemällä massamurhan naapurustossa.

kuvituskuva

Ohjaaja Pang Ho‑cheungin luomat verihuuruiset tappokohtaukset ovat parhaimmillaan ihastuttavan häiriintynyttä taidetta ja huonoimmillaan kieli poskessa tehdyn cgi:n siivittämää myötähäpeää. Yliampuva splatter-huumori tuo kohtauksiin kaivattua keveyttä ja suojelee elokuvaa vajoamasta liialliseen vakavuuteen. Murhajaksot ovatkin koko elokuvan suola. Ajoittain nähdään takaumia Chengin lapsuudesta ja ajoista, jolloin hän joutui elättämään vanhenevia perheenjäseniään – tällöin elokuva käy melkoista tyhjäkäyntiä.

Dream Home on omaperäinen kokeilu slasher-genren parissa. Vaikka se onkin vailla kovin nerokasta juonellista sisältöä, niin tasaisin väliajoin eteen vyöryvät läträysosuudet tekevät siitä viihdyttävän paketin. Asunnon hankkiminen Hongkongissa on vaivalloista puuhaa.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria