Jari Mustonen

Nadie oyó gritar (No One Heard the Scream, 1973)

Ohjaaja:

• Eloy de la Iglesia

elokuva arvostelu

Ohjaus: Eloy de la Iglesia

Eloy de la Iglesian kolmas trilleri, vuonna 1973 valmistunut Nadie oyó gritar punoo katsojien silmien eteen hitchcockilaisen mysteerin, jossa keski-ikää lähestyvä Elisa epäonnekseen todistaa murhan ja joutuu tahtomattaan hävittämään kotirappuunsa kuolleen naisen jäänteet. Onko totuus kuitenkaan niin yksinkertainen?

Nadie oyó gritar oli toinen mahdollisuus Iglesialle yhteistyöhön valovoimaisen Carmen Sevillan kanssa, joka näyttelee elokuvan epäonnista sankaritarta. Myös vaimonsa murhaavaa miestä Miguelia näyttelevä Vicente Parra oli Iglesian vanha tuttu. Pari muodostaa ristiriitaisen kaksikon, jonka kemia pursuaa jännitettä.

Alun jänteikäs dialogi lupaa vielä paljon, mutta valitettavasti näyttelijöiden liitto katkeaa toviksi keskiosan tyhjäkäynnissä. Ikään kuin ohjaajan katsojille tarjoama näkökulma laajenisi sinä aikana suoraviivaisesta mysteeristä monisyisempään yhteiskunta-analyysiin, ja tarinan todellinen kauheus piilisi sen arkipäiväisyydessä.

Omalla tavallaan Nadie oyó gritar onkin kypsä, aikuinen trilleri, joka esittää murhan sosiaalisen vuorovaikutuksen jatkeena. Eittämättä elokuva muistetaan kuitenkin parhaiten sen suoraviivaisesta moottorivene ‑jaksosta, joka tuo etäisesti mieleen I Spit on Your Graven (1978) huipennuksen Sevillan raivotessa veneellään kohti vedessä räpiköivää Parraa.

Myös ohjaajan omaa persoonaa ilmentävä mieseroottinen kuvasto välittyy kohtausten pinnan alta. Tältä osin teoksen teemaa voi lähestyä metaforana tukahdetusta seksuaalisuudestakin. Miguelin ja Elisan suhde esitetään läpi elokuvan oudon melankolisena, lähes ahdistavana. Todellinen rakkaus ja kyky elää jää jonnekin muualle, kulisseihin.

Iglesian kuudennesta elokuvasta läpitunkeva (ja niin monesta muusta espanjalaiselokuvasta löytyvä) irrallisuus näyttäisi lopulta päättyvän viattomuudesta parsittuun dekadenssiin, jossa murhankin voi hyväksyä kunhan sen pukee oikeaan aatteeseen.

Hieman epätasaisen Nadie oyó gritarin jälkeen Iglesias laajensi yhteiskuntateemaansa seuraavaksi valmistuneessa tulevaisuusfantasiassaan Una gota de sangre para morir amando (Murder in a Blue World, 1973).