Esa Linna

Summer Children (1965)

Ohjaaja:

• James Bruner

elokuva arvostelu

Ohjaus: James Bruner

Amerikkalainen nuorisojoukko lähtee loman viettoon Kalifornian vesille, mukanaan lasti viinaa ja aimo annos nuorta rakkautta. Seurue päätyy Santa Catalinan saarelle, jossa seksin, alkoholin ja rock'n'rollin kyllästämä ilmapiiri aiheuttaa pahaa verta ystävysten ja rakastavaisten välille.

Vuonna 1964 kuvattu Summer Children ei päässyt muutamaa USA:n riippumatonta teatteria ja Berliinin filmifestareita lukuun ottamatta kunnon levitykseen, sillä alkuperäiset oikeuksien omistajat pakkasivat kelat yli 40 vuodeksi arkistoihinsa. Summer Childrenin tuottaja Jack Robinette ei antanut periksi, vaan hankki kelat käsiinsä ja kokosi muutama vuosi sitten lähes kaikki elokuvan teossa mukana olleet elokuvan reunion-kiertueelle. Lopulta Robinette restauroi elokuvan kuvaaja Vilmos Zsigmondin avustuksella dvd‑julkaisuksi.

Summer Childrenin tekijäkaartissa nähdään kovia nimiä: kuvauksesta vastaa Vilmos Zsigmond (Close Encounters of the Third Kind, 1977; The Deer Hunter, 1978; The Black Dahlia, 2006) ja valaistuksesta vastaa niin ikään kuvaajana paremmin tunnettu Laszlo Kovacs (Psych‑Out, 1968; New York, New York, 1977; Ghostbusters, 1984). Kuvaus ja valaistus erottuvatkin edukseen. Varjojen, valojen ja kuvakulmien tyylittely pääsee oikeuksiinsa elokuvan loppupuolella, kun pahaa enteilevät yökuvaukset saavat jalansijaa aurinkoisen alun jälkeen.

Hitaasti käyntiin lähtevän Summer Childrenin tunnelma muuttuu ensimmäisen puolen tunnin aikana intensiiviseksi. Mustasukkaisuuden varjostama leppoisa kesäretki saa vapaata rakkautta ennakoivan ilmapiirin räjähdysalttiiksi. Kuvauksen ja valaistuksen film noir ‑vaikutteet yhdistettynä kevyen eroottiseen lataukseen tiivistävät sitä entisestään. Ajan amerikkalaisille elokuville epätyypillinen paljaan pinnan näyttäminen vaikuttaa tässä kontekstissa virkistävän rohkealta.

Suhteellisen tuntemattomat näyttelijät ovat rooleissaan uskottavia ja vähäisen ylinäyttelynkin voi painaa villaisella – onhan kyseessä jo 45 vuotta vanha elokuva. Henkilöhahmot luonteenpiirteineen ovat välittämisen arvoisia, eikä mustavalkoiseen hyvä-paha ‑asetelmaankaan sorruta. Ajankuvaa värittää mukavasti Summer Childrenissä taajaan puffatun The Deacons ‑yhtyeen musiikki ja reippaat esiintymiset.

Summer Children ei ehkä ole klassikkoainesta, mutta joka tapauksessa se on näkemisen arvoinen pala kadotukselta pelastettua elokuvan historiaa.