Jetro Suni

Enter the Void (2009)

Ohjaaja:

• Gaspar Noé

elokuva arvostelu

Ohjaus: Gaspar Noé

Void (suom. tyhjiö)

• An empty space; a vacuum.
• (astronomy) An extended region of space containing very few, or no, galaxies

Ranskalaisauteur Gaspar Noén uutukainen Enter the Void ei ole ohjaajalleen ominaiseen tapaan missään mielessä tavanomainen elokuva, eikä se päästä katsojaansa yhtään sen helpommalla kuin yksikään aiempi Noén elokuvista (Irréversible, 2002; Seul contre tous, 1998).

Elokuva kertoo synkänpuoleisen tarinan sisarusparista, jota elämä on lapsuudesta saakka paukutellut päähän vähemmän jaloa metallia olevalla lusikalla. Veli Oscar (Nathaniel Brown) asuu Tokiossa, jossa hän elättää itsensä huumekaupalla ja lennättää myöhemmin diilaustuloillaan myös siskonsa Lindan (miellyttävän persoonalliset piirteet omaava Paz de la Huerta) luokseen. Tokioon saavuttuaan Linda päätyy yökerhoon strippariksi ja seksisuhteeseen pomonsa kanssa. Oscar ei Lindan ura‑ ja miesvalinnasta ole mielissään, eikä Linda vastavuoroisesti pidä siitä, että Oscar on sekaantunut huumeisiin. Päätarina on kuitenkin vain kapea kehys, jonka sisään varsinainen sisältö asettuu.

Enter the Void on teknisessä mielessä raikas ja erittäin ansiokas. Jo heti hengästyttävästä alkutekstijaksosta asti on selvää, että Noén tyylitaju voi yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Hypnoottiset kuvavälkyttelyt, DMT‑trippijaksot ja niihin yhdistetty nerokas äänimaailma (säveltäjänä jälleen kerran Irréversibleenkin musiikit työstänyt Thomas "Daft Punk" Bangalter) eivät ehkä Noén tyylittelyyn jo tottuneille ole aivan uusinta uutta, mutta toimivat silti moitteetta.

Heti elokuvan alkupuolella katsoja asetetaan päähenkilöveljen pään sisään ja tapahtumat nähdään ja koetaan hänen kauttaan (näin ollen katsoja näkee jakson aikana kuvassa myös päähenkilön silmänräpäykset). Point‑of‑view ‑asetelma on hyvin samankaltainen Kathryn Bigelow'n Strange Daysissä (1995) nähtäviin muistitallenneotoksiin verrattuna (elokuva, jonka Noé itsekin mainitsee innoittaneen POV‑kokeilujaan). Myöhemmin kamera asemoituu third-person ‑näkymään päähenkilön takaraivon taakse.

Enter the Voidin ei kuitenkaan kannata pelätä jämähtävän pelkäksi tekniseksi kikkailuksi, sillä elokuvan edetessä sisältöä ja uusia tasoja löytyy jatkuvasti aina vain enemmän ja enemmän. Soppaa sekoittamaan peliin on heti alussa heitetty Karma-glin-panin Tiibetiläinen kuolleiden kirja, jonka Oscar on saanut lainaksi ystävältään. Kirja on jäänyt Oscarilta lukematta, mutta se otetaan puheenaiheeksi useaan otteeseen pitkin elokuvaa. Puhetta on myös sisarparin nuoruudessaan solmimasta verivalasta ja siitä kuinka veli on luvannut vahtia sisartaan vielä kuolemansakin jälkeen taivaalta katsellen. Myöhemmin kohtauksesta toiseen siirtymisessä hyödynnetään ilmassa leijailevaa kameraa, joka zoomaa sisään ja ulos kohteistaan ja kulkee pitkin valo‑ ja lihatunneleita. Katsojan tulkittavaksi jää mistä kaikessa oikeastaan on kyse.

Siinä missä Noén aiemmat elokuvat, myös Enter the Void on hyvä esimerkki siitä miten taidokas Noé on esittelemään arkisiakin tilanteita, joihin mahdollisesti liittyviä ristiriitoja ei välttämättä ilman taitavan hienovaraista korostamista kiinnittäisi lainkaan huomiota. Valveutuneessa katsojassa ristiriitojen tunnistaminen herättää tietenkin välittömän kiinnostuksen ja tarkasteluvietin heräämisen sekä malttamattoman odotuksen teemojen jatkokäsittelyyn, samalla lisäten mielenkiintoa itse elokuvaa kohtaan.

Enter the Voidin monista teemoista noston arvoinen on sisar‑ ja vanhempainrakkauden rajojen tutkiskelu verrattuna seksuaalis-mielihyväpainotteiseen rakkauteen. Mainittuja rajoja tietenkin uhmataan ja kyseenalaistetaan rohkeasti. Tiibetiläinen kuolleiden kirja puolestaan tuo muassaan buddhismin, mutta päähenkilöveljellä maailmankatsomus puolestaan vivahtelee Kierkegaardin ja Nietzschen eksistentialismi-käsitteiden suuntaan, sisältäen myös pieniä otantoja Camus'n absurdismista. Tämä käy selväksi kohtauksessa, jossa veli ja sisko keskustelevat keskenään huoneessaan maaten. Linda tulee maininneeksi kuinka mukavaa olisikaan olla "ihan oikeassa työssä", johon Oscar, ymmärtäen modernin demokratian ja kapitalismin kipupisteet, toteaa suorasukaisesti kaikkien työläisten olevan orjia, eikä mikään ammatti lopulta ole toista parempi. Oscarin mukaan tärkeintä elämässä on vain valita itselleen ja elämälleen mieluisa tavoite. Linda miettii hetken ja valitsee tavoitteekseen suuren rakkaussuhteen. Oscar ei päätöstä tuomitse, joskin katsoja voi sen omasta maailmankatsomuksestaan riippuen tehdä ja kokea kohtauksen mahdollisesti humoristisena. Modernin orjuuden pakottama on myös päähenkilöparin elämäntilanne. Raha on välttämätöntä mielekkääseen elämiseen, mutta sisarusten tapauksessa ansaintavaihtoehdot ovat olosuhteiden pahasti rajoittamat.

Yksi Enter the Voidin parhaista puolista on se, ettei se missään vaiheessa yritä selittää itseään alleviivaten. Tulkintavastuu jää katsojalle, elokuvan rakenteen mahdollistaessa useat eri tulkintatavat. Noén elokuvissa hienointa onkin se kuinka niistä jokainen on omanlaisensa kuvaannollinen intellektuelli keskustelu ohjaajan ja katsojan välillä. Luonnollisesti katsojalta vaaditaan näin ollen riittävä ymmärryksen ja yleissivistyksen taso, jotta keskustelu olisi mielekäs.

Kaikista kehuista huolimatta Enter the Void voi pituutensa ja toteutustapansa johdosta osoittautua monille katsojista lopulta liiankin raskaaksi kokemukseksi. Sietokyky saattaa joutua erityisesti koetukselle, jos keskittyy katselemaan vain elokuvan visuaalista (joskin toki loistokasta) pintaa. Toinen ongelmakohta on elokuvan pyrkimys sisällyttää samaan pakettiin vähän hieman liikaa kaikkea. Näin ollen valtaosa yleisöstä löytänee elokuvasta osuuksia joista pitää, mutta melko todennäköisesti myös jaksoja, jotka eivät vastaa täysin omia mieltymyksiä. Nämä pienet puutteet pois lukien ei Enter the Voidista moitteen sijaa löydy. Tervetuloa tyhjiöön.