Mikko Koivisto

Circuit Wolf (1977)

Ohjaaja:

• Kazuhiko Yamaguchi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kazuhiko Yamaguchi

Circuit no ookami – jonka voisi vapaasti kääntää vaikkapa Kilparatojen ketuksi (vapaasti siksi, että suora käännös olisi suomen kielessä tahattoman lisämerkityksen saava Kilparatojen susi) ei varmastikaan ole tuttu nimi monelle katsojalle. Japanilaiseen mangaan perehtyneet saattavat alkuperäistyön tunnistaakin, mutta valtaosalle kansainvälisestä elokuvanyleisöstä kyseessä on täysin tuntematon teos. Elokuvan ohjaaja Kazuhiko Yamaguchin filmografia ei sen sijaan suurempia esittelyjä kaipaa: Delinquent Girl Boss (1970), Sister Street Fighter (1974), Karate Bear Fighter (1975) sekä monet muut 1970‑luvun viihdyttävimmistä japanilaisista toimintaelokuvista puhuvat puolestaan.

Circuit no ookami lataa kovimmat panoksensa heti alkuun. Elokuvan alkutekstijakso on paitsi kuvallisesti myös musiikkiensa osalta mahtavimpia aloituksia miesmuistiin. Masato Shimon ilmoille kajauttama huikea teemakappale tuo mieleen tokusatsu-sarjojen parhaat tunnusbiisit, erona vain ollen se, että laulun taustalle leikataan supersankaritaistelujen sijaan lähikuvia punaisella vauhtiraidalla varustetusta Lotus Europa Special ‑autosta. Samantasoiseen tunnelman kohottamiseen ennen varsinaisen tarinan käynnistämistä ei ole aikakauden Toei-ohjaajista tainnut yltää kuin Teruo Ishii Karate Inferno ‑elokuvallaan (1974).

Edellä mainitusta Ishii-revittelystä sekä ohjaaja Yamaguchin omista karate‑ ja pinky violence ‑elokuvista poiketen Circuit no ookami on sataprosenttisen perheystävällinen viihdyke. Pääosissa nähtävien urheilu‑ ja kilpa-autojen ohella elokuva tarjoilee runsaasti komediaa, mutta ei lainkaan väkivaltaa tai seksiä. Sisältöä on varmasti määrittänyt hyvin pitkälti elokuvan lähdemateriaali, vuosina 1975–1979 Weekly Shounen Jump ‑nuorisolehdessä julkaistu manga. Siinä missä "perustuu sarjakuvaan" on japanilaisen elokuvan kohdalla perinteisesti ollut yhtä kuvaava ilmaisu kuin "perustuu romaaniin" Hollywood-tuotannoissa, näyttää Circuit no ookami juurensa selkeästi. Elokuva on tarinallisia rakenteita ja karrikoituja hahmoja myöten kuin eläväksi tullutta sarjakuvaa.

Vakavahenkistä autoelokuvaa odottavat saattavat siis pettyä, joskin elokuvan ajoneuvotarjonta on niin ylitsepursuavaa, että alan harrastajilla lienee riemussa pidättelemistä. Lamborghini Miura P400SV, Ferrari Miura 246GT, BMW 2002 Turbo, Pontiac Firebird Trans am, Ford Mustang Mach 1, Lancia Stratos sekä poliisin käyttöön valjastettu Nissan Fairlady 240Z ovat vain muutamia esimerkkejä elokuvassa nähtävistä autoista. Valtaosaa menopeleistä kohdellaan silkkihansikkain, joten kovin kummoista romurallia ei kannata odottaa. Muutaman edullisemman mallin tärvelemiseen budjetti on tosin riittänyt. Maantiehuristelun lisäksi elokuvassa nähdään otteita vuoden 1976 Japanin F1-osakilpailusta, sekä sitä myötä muutamia (todennäköisesti elokuvaroolistaan autuaan tietämättömiä) "vierailevia tähtiä".

Tarinansa osalta Circuit no ookami on varsin mitätön, ja yskähteleekin aina silloin, kun kuvallinen anti ei jaksa viihdyttää. Päähenkilö Yuya (Shinya Fubuki) on automekaanikko, joka haaveilee kilpa-autoilijan urasta ja ripustelee esikuvansa Niki Laudan kuvia huoneensa seinille. Eksoottinen mekaanikkotyttö (Mei Yokomoto) tuo elämään ripauksen romantiikkaa, riitapukarit hämmentävästä natsi-Porsche ‑jengistä Jiro "Sonnyn veli" Chibaan puolestaan hieman toimintaa. Yliampuvat hahmot naurattavat alussa, mutta vitsi vanhenee elokuvan myötä. Tylsäksi meno ei muutu, mutta johdantojakson asettamaa rimaa ei onnistuta ylittämään. Teemakappalettakin olisi voinut soittaa useammin kuin kahdesti elokuvan aikana, varsinkin kun jälkimmäinen kerta on pelkkä melodiatunnelmointi.

Tarinan loppuhuipennus pyrkii hieman kömpelösti yhdistämään kaksi konseptia ohjaamalla päähenkilön ensiksi oikeita kilpa-ajajia (mm. entinen F1-kuski Kazuyoshi Hoshino) vilisevälle Suzuki Circuit ‑kilparadalle, johdattaen kuitenkin fiktiiviset sankarinsa pian vuoristoteiden puolelle ottamaan toden teolla miehestä mittaa. Yamaguchin kädenjälki on viihdyttävää seurattavaa, joskaan mitään unohtumattomia kaahausjaksoja ei elokuvasta löydy. Ohjaajan hieman rikkonainen toimintaohjaus sopii paremmin raivokkaisiin karate-elokuviin kuin vauhdin huumalla ja urheiluautojen kiiltävillä pelleillä hekumoivaan autoilugenreen.

Loppuun on vielä mainittava hauska yksityiskohta elokuvasta. Jos Circuit no ookamin automainokset mieleen tuovalle menopelien promoamiselle löytyykin hyvät perusteet, niin Lotten purukumin kanssa tekee jo tiukempaa. Nokian ynnä muiden julkisuushakuisten yhtiöiden tuoreet product placement ‑tempaukset ovat hienovarausta katsojan informoimista verrattuna Circuit no ookamin purukumi huulessa auringonlaskuun paahtaviin sankareihin.