Ilja Rautsi

Joysticks (Videohullut, 1983)

Ohjaaja:

• Greydon Clark

elokuva arvostelu

"The more you play the harder it gets!"

Greydon Clark aloitti uransa Elitistin iki‑suosikki Al Adamsonin näyttelijänä sekä kisällinä. 80‑luvulla hajanaisesti genrestä toiseen aina yhtä kädettömästi sukkuloiva Clark suosi erityisesti scifiä ja kauhua. 1982–1983 valmistui kuitenkin kaksi "kreisiä" komediaa, Wacko (1982) sekä Joysticks (1983).

Joysticks tarttuu valmistusvuotensa kuumaan tuotteeseen, videopeleihin. Clark tarttuu aiheeseen samalla räikeän halvalla ja puuduttavan typerryttävällä eksploitaatio-otteella kuin kaikkeen muuhun paskaan, jota herra yleisön naamaan on vuosien varrella antaumuksella hieronut.

Tässä epäilemättä vahvasti Rob Schneiderin ja Martin Lawrencen herkkiin kasvuvuosiin vaikuttaneessa tuotoksessa tytöt vaan ovat suostuvaisia, kikatellen kuin kamoissa. Joystickin renkuttaminen yläosattomissa häviää ehkä vain sille, että ventovieras joukko tulee kopeloimaan sätkivällä koordinaatiolla, joka tuo mieleen italialaiset sitcomit.

Niin, juoni? Pelihallissa on jatkuvat bileet. Rillipäänörtti, piereskelevä läski pahanhajuinen nörtti sekä komea kundi jolla on trauma joutuvat elämänsä kamppailuun, kun esim. James Bondeista tutun Joe Don Bakerin esittämä paha bisnesmies haluaa sulkea pelihallin. Välillä sekstaillaan eli kieriskellään ponnettomasti sätkien ees taas päällekkäin. Clark suosii lähikuvia miehen ja naisen nänneistä lähietäisyydellä toisiinsa.

Videopeli-ilmiötä Clark kuvaa kuin se pihalla oleva setä joka onkin. Pelihalli esitetään kuin superjännänä kokkelidiskona, jossa kaikki coolit tyypit renkuttavat laiteita ekstaasissa, usein tanssien samalla. Visiota on hieno verrata esim. Seth Gordonin dokumenttiin The King of Kong (2007), jossa nukkavierut änkyttävät pelihullut painelevat nappeja keskenään autistisella keskittyneisyydellä.

Clark kyllä tosissaan yrittää tehdä veikeän railakasta ja epäkorrektia kreisikomediaa. Jutut ovat kuitenkin enemmän hämmentäviä tai pöyristyttäviä kuin hauskoja. Kohtaukset myös kestävät ikuisuuden ja jatkuvat sitten Toy Storya (1995) lainaten "to infinity and beyond".