Mikko Sirenius

El gran amor del conde Drácula (Draculan suuri rakkaus, 1973)

Ohjaaja:

• Javier Aguirre

elokuva arvostelu

Ohjaus: Javier Aguirre

Neljän nuoren naisen ja yhden miehen seurue joutuu onnettomuuteen ja etsii suojaa vanhasta linnasta läheltä Bisritziä, vampyyrilegendojen syntysijaa. Linnassa heidät ottaa vastaan ujo mutta sympaattinen tohtori Marlow (Paul Naschy). Ensimmäinen yö sujuu hyvin, joskin jokin pelästyttää Karenin (Haydée Politoff) pahanpäiväisesti. Seuraavana yönä joukon pariskunta katoaa mystisesti.

Draculan suuri rakkaus on eräänlaista teinikauhua, vaikka päähahmot ovat pikemminkin nuoria aikuisia eikä hahmoissa ole tyypillisiä ärsytystekijöitä. Kukaan linnaan menijöistä ei ole auktoriteetti toisiinsa nähden ja ihmissuhteet ovat jatkuvasti pinnalla. Elokuvan alkupuoli onkin varsin hidas ja puhepainotteinen. Menoa pidetään yllä muutamalla toiminnallisemmalla kohtauksella, jotka valmistelevat katsojaa tulevaan. Henkilöihin ehtii ainakin tutustua kunnolla ja ratkaisu on melko toimiva, mikäli odottava tunnelma säilyy myös katsojalla.

Elokuvan puolivälissä alkaa linnan mysteeri paljastua, kun Karen rakastuu vain neitsyistä kiinnostuneeseen Marlowiin. Yhtäkkiä Karen on yksin keskipisteessä kreivi Draculan uhrijuhlassa, jonka tarkoituksena on herättää kreivitär Dracula henkiin. Kuin huomaamatta elokuvan ote muuttuu. Dialogivetoinen kerronta muuttuu surrealistiseksi kohtausryöpyksi, jonka kulkua Dracula itse selostaa pauhaavalla äänellä ja elokuva jatkuu näin kohti loppua.

Draculan suuri rakkaus muistuttaa joiltakin kohtauksiltaan ja ominaispiirteiltään vuotta myöhemmin valmistunutta, niin ikään Naschyn (1934–2009) käsikirjoittamaa Zombien verikostoa (La rebelión de las muertas, 1973), vaikka elokuvat poikkeavat tunnelmaltaan suuresti toisistaan. Arkipäivän ihmissuhteiden ja erotiikan ympärille kietoutuu molemmissa tuonpuoleisten voimien mysteeri, jossa hahmot joutuvat etsimään omat ratkaisunsa. Yhteisiä tyyliseikkoja ovat haudoista hidastetusti nousevat kuolettavat kaunottaret sekä elokuvan aloittaminen haudanryöstöepisodilla. Mitäpä sitä toimivaa konseptia muuttamaan.

Draculan suuressa rakkaudessa näkyy pilke tekijöiden silmäkulmassa, mutta se ei ole millään tavalla hölmö. Pienistä puitteista huolimatta tuntee olevansa hyvissä käsissä. Elokuvan loputtua ei voi kuin kysyä, voiko goottiromantiikka tästä enää väkevöityä.