Julkaistu:


The Ghost Writer (2010)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4.5/5

Ohjaus: Roman Polanski

Roman Polanskin uusin elokuva The Ghost Writer on viihdyttävää poliittista trilleriä parhaimmillaan. Alati otteessaan pitävä elokuva ei luota jännitteensä luomisessa vauhdikkaisiin erikoistehosteisiin, vaan polanskimaisesti enemmän pahaenteiseen hahmogalleriaan ja eristäytyneeseen miljööseen. Berlinalesta napsahtanut parhaan ohjaajan pysti tuntuukin oikeutetulta, vaikka kepeytensä vuoksi elokuvan ei olisi aluksi uskonut tuovan tekijälleen lisää merkittäviä palkintoja.

Robert Harrisin The Ghost ‑kirjaan (2007) perustuvan elokuvan pääosassa on Ewan McGregorin esittämä haamukirjoittaja, joka pyydetään apuun viimeistelemään Iso‑Britannian entisen pääministerin, hyvin selkeästi Tony Blairia muistuttavan Adam Langin (Pierce Brosnan) muistelmat. Pelkällä "The Ghost"-nimellä elokuvassa kulkevan päähenkilön edeltäjä menehtyi vastikään mystisesti, eivätkä edes Langin vahvahenkinen vaimo Ruth (loistava Olivia Williams) tai feminiininen assistentti Amelia (20 vuotta ikäistään nuoremmalta näyttävä Kim Cattrall) vaikuta kertovan kaikkea suoraan.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Hiljalleen karmiva trilleri tapahtuu paljolti varakkaiden suosimalla lomasaarella Martha's Vineyardilla, joka Polanskin maailmassa näyttäytyy karuna ja sateisena. Klaustrofobista ilmapiiriä tukeekin kuvauspaikkana käytetyn saksalaisen Syltin saaren luoma hieman vinksahtanut kuva muuten idyllisestä lomaparatiisista. Elokuvassa on myös Vuokralaisen (Le locataire, 1976) tavoin alati kummittelemassa päähenkilön edeltäjä, jonka roolia ja kohtaloa kytevää poliittista kriisiä selvittävälle kirjoittajalle tyrkytetään.

Harrisin kirjan moniin hahmoihin löytyy oma esikuvansa muutaman vuoden takaisesta poliittisesta elämästä, eikä Polanskin elokuvakaan pelkää peitellä selviä yhtymäkohtia todellisuuteen. Päinvastoin, tekijät tuntuvat suorastaan nauttivan saadessaan esittää napakkaa ja piikittelevää poliittista satiiria. Alun loistelias sananvaihto kustantajan toimistossa ei edes jää kaikkein anteeksipyytelemättömimmäksi kohtaukseksi.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Ewan McGregor on hyvä jokamies nimettömässä roolissaan, mutta paljon tappavampaa jälkeä tekevät Williams ja Brosnan Langin pariskuntana. Lisäksi silmät kannattaa pitää auki ainakin salailevan Eli Wallachin ja kaljun James Belushin pienille, mutta mieleenpainuville sivurooleille.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

Näyttelijät

Maa

Genre