Markus Sorsa

OSS 117: Le Caire, nid d'espions (Agentti OSS 117 Kairossa, 2006)

Ohjaaja:

• Michel Hazanavicius

elokuva arvostelu

Ohjaus: Michel Hazanavicius

Hubert Bonisseur de la Bath, tuttavallisemmin OSS 117, tuo Ranskan oma James Bond, kosmopoliittinen jetset-superagentti, teki ensiesiintymisensä valkokankailla jo vuonna 1956 elokuvassa O.S.S. 117 n'est pas mort (Salainen asiamies OSS 117). Jatkoa seurasi kuuden elokuvan verran pitkin 60‑lukua ja nähtiinpä nämä Suomessakin, ensin teattereissa ja sittemmin pari uudelleen videolla Europa Visionin toimesta. Näistä etenkin Pas de roses pour O.S.S. 117 (Kuoleman kauppamatkustajat; OSS:ina John Gavin) on oikeinkin viihdyttävää roskaa. Viimeinen OSS‑elokuva (OSS 117 prend des vacances, OSS:ina itse Luc Merenda) tuli levitykseen 1970 ja sen jälkeen sarja pantiin naftaliiniin epäilemättä Ranskan suurvalta-aseman muutosten ja yleisen kulttuuri-ilmapiirin radikalisoitumisen johdosta kadonneen maksavan yleisön puutteen takia.

Paljon on vettä sittemmin virrannut Seinen siltojen alta ja kait oli väistämätöntä että jossain vaiheessa olisi OSS:n paluulle otollinen aika. Toisin kuin tauotta hommia vuosikymmenet paiskinut kollegansa James, Hubert ei uudessa inkarnaatiossaan ole brittivirkaveljensä tavoin pysynyt ajan hermolla. Nyt jo jatkoakin poikineen uuden tulemisen tyylilajiksi on valittu nimittäin yksi vaikeimmista, kieli poskessa tehty retro.

Äkkiseltään on vaikea nimetä mikä OSS 117: Le Caire, nid d'espionsissa kyrsii eniten. Pääosanesittäjä Jean Dujardinin tolkuton ylinäytteleminen ja naamanvääntely, täysin luokattoman tympeä ja ulkokohtainen käsikirjoitus ja siitä johtuva kaikenlainen jännitteen tai jännityksen puute, vai elokuvan ainoan idean (Hubertin ylimielinen siirtomaaherran rasistinen tahdittomuus suhteessa 2000‑luvun "monikulttuurisen" katsojan päivittelyyn) päätön toistaminen elokuvan lähes joka kohtauksessa. Mitään todellista poliittista epäkorrektiutta OSS 117: Le Caire, nid d'espions ei tietenkään missään vaiheessa valitettavasti edes lähentele. Ja sanomattakin lienee selvää että tissejäkään tahi väkivaltaa ei tähän konseptiin mahdu.

OSS 117: Le Caire, nid d'espions on malliesimerkki halvalla ja huonosti tehdystä yhden idean venytetystä pökäleestä jonka tyylinen materiaali toimisi parhaiten minuutin sketsinä. (Itse asiassa elokuvan mustavalkoinen prologi ja sen viiksekäs Hubert muistuttaa erehdyttävästi Kari Grandia.) Valitettavasti OSS 117: Le Caire, nid d'espionsin kömpelö ja innoton vitsailu ei ole lähellekään riittävän nokkelaa kantaakseen läpi kiduttavan ja loputtomalta tuntuvan 99 minuutin keston. Jos tästä hakemalla pitää hakea jotain positiivista, niin olkoon se sitten OSS:in paikalliskontaktia luontevasti ja kipinällä näyttelevä Bérénice Bejo. On nimittäin söpö likka.