Julkaistu: 2010-03-12T15:21:51+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Jared Hess
Napoleon Dynamiten ohjaajana tunnettu Jared Hess ei todennäköisesti aavistanut, millaisen reaktion hänen uusimman elokuvansa soundtrack saisi aikaan berliiniläisessä elokuvateatterissa vuonna 2010. Scorpionsin "Wind of Changen" pärähdettyä soimaan yltyi tunnelma saksalaisten elokuvankatsojien keskuudessa käsin kosketeltavaksi, kannustavia hurraa-huutoja unohtamatta. Berliinin muurin murtumisen tunnusslovaria käytettiin myös elokuvassa erinomaisesti. Samantyylisillä hard rock ‑kappaleilla täytetty soundtrack onkin eräs elokuvan ansiokkaimmista ja hauskimmista puolista.
Gentlemen Broncos ei ole yhtä onnistunut kuin vuoden 2004 indiehitti Napoleon Dynamite, mutta Hess-fanien on siitä silti helppo pitää. Ohjaaja-käsikirjoittajan ylilyönteihin luottava huumori ja maailmankuva ovat pysyneet samankaltaisina aina latino-sidekickistä ja tragikoomisista perheenjäsenistä lähtien.
Benjamin Purvis (Michael Angarano) on lahjakas scifi-kirjoittaja, jonka tekstin kuuluisa kirjailija (loistava Jemaine Clement) kuitenkin luomisblokissaan varastaa. Värikkäästä sivuhahmokavalkadista kunniamaininnan saavat pöllämystynyt Mike White Benjaminin kasarirokkarilta näyttävänä "suojelusenkelinä" ja Sam Rockwellin mylvivä roolisuoritus elokuvan scififantasiajaksojen sankarina. Sen sijaan hahmoina kulutetetaan täysin loppuun Benjaminin höynähtänyt äiti (Jennifer Coolidge) ja pikkuvanha elokuvantekijä-pariskunta.
Gentlemen Broncos menettäisi paljon ilman The Flight of the Conchordsissakin naurattaneen Clementin läsnäoloa. Elokuvan ansioksi on kuitenkin laskettava myös onnistuminen sympaattisessa scififanifiilistelyssä. Alkuteksteissä esitellään David Lee Andersonin hienoja kirjankansia, ja Clementin hahmon tekemät maalaukset ovat kaikessa kreisiydessään myös elokuvan henkeen hyvin osuvia.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre